Formula 1 -sirkus pyörähti käyntiin kaksi viikkoa sitten Australian Melbournessa, jossa Mercedes osoitti kovinta kilpailukykyä. Helteisissä olosuhteissa jatketaan, sillä vuorossa on Malesian GP Sepangin radalla.Mercedes antoi muille talleille myrskyvaroituksen dominoimalla Australiassa vapaita harjoituksia, aika-ajoa sekä itse kilpailua. Ilman Lewis Hamiltonin kärsimää teknistä vikaa olisivat johtotähdet juhlineet suurella todennäköisyydellä kaksoisvoittoa.Red Bullin iskukyky on edelleen pieni arvoitus lähinnä suoritusvarmuuden kannalta. Auto on nopea, kuten Melbournessa toiseksi ennen hylkäämistä ajanut Daniel Ricciardo osoitti. Mikäli tekniikka kestää, ei olisi yllätys nähdä jopa molempia Red Bull -pilotteja palkintokorokkeella.Myös Ferrari parantanee kauden avauskilpailusta. Harjoitusten perusteella punaiset paholaiset lyövät kiilaa Mercedeksen ja Red Bullin väliin tiukasti ja Kimi Räikkönen on varmasti kova luu lempiradallaan Sepangissa. Toisaalta Ferrarin ja etenkin Räikkösen vahvuudet ovat itse kisassa, sillä ”pätkävauhti” ei ole ihan Mercedeksen luokkaa.McLareniakaan ei pidä unohtaa, sillä Melbournen jälkeen se on tallien MM-pisteiden kärkipaikalla rookie-kuljettaja Kevin Magnussenin uran ensimmäisen palkintopallisijan ja Jenson Buttonin hyvän suorituksen jäljiltä.Aika-ajoja ajatellen Williamsilla ei taida olla asiaa aivan terävimpään kärkeen, mutta kisavauhti on Australian perusteella suorastaan mainio. Ilman ajovirhettä Valtteri Bottas olisi luultavasti ajanut jopa palkintopallille Australiassa.Malesian GP:n ylle kirjaimellisesti tummia pilviä luo monsuunikausi, joka saattaa pahimmillaan yllättää kuljettajat ja kisajärjestäjät rankkasateillaan. Sadekelin iskukyky on vielä suuri arvoitus tallien osalta, jolloin rajujakin yllätyksiä nähtäneen.Pelivihjeet: Supertripla1. Hamilton, Rosberg2. Hamilton, Rosberg, Räikkönen, Vettel3. Hamilton, Rosberg, Räikkönen, Vettel, (Alonso, Ricciardo, Button)Pieni systeemi: 8 riviäSuuri systeemi: 20 riviäPäivän Trio1. Hamilton2. Button, Ricciardo3. HulkenbergVoittajaveto - kerroinrajatHamilton - 2,25Rosberg - 3,10Vettel - 18Räikkönen - 25Muut vedotAika-ajojen voittaja: Kimi Räikkönen 35,00 operaattori poistettu