Vapaaottelun supertähti ottelee seuraavan kerran syyskuussa uutta ykköshaastajaa vastaan. 

Habib Nurmagomedov kiertää edelleen maailmaa ja kuluttaa aikaa hyllytyksen lomassa. UFC-kevytsarjan mestari sai yhdeksän kuukauden tuomion aiheuttamastaan joukkotappelusta viime lokakuun UFC-tapahtumassa. 

Venäläinen kuitenkin sai hiljattain vahvistuksen seuraavasta ykköshaastajasta, kun Dustin Poirier peittosi Max Hollowayn tuomariäänin painoluokan väliaikaisesta mestaruudesta UFC 236-tapahtuman pääottelussa. Nurmagomedov kerkesi jo lähettää tuntuvat terveiset amerikkalaiselle venäjän median välityksellä. 

– Minä runtelen hänet samalla tavalla, kuten olen tehnyt kaikille muille. Tämä minun täytyy tehdä. Minä kunnoitan häntä ottelijana ja ihmisenä, mutta kun menemme häkkiin, minä runtelen hänet, totesi kevyen sarjan mestari venäjäksi. 

Poirier ei aikaillut vastauksen kanssa ja totesi, että venäläisen huutelut ovat olennainen osa vapaaottelua. 

– Ei se tarkoita mitään. "Minä runtelen hänet", hänen pitääkin sanoa noin. Odotan häneltä juuri tuollaisia vastauksia, kun minä itse vannon satuttavani häntä. Minä odotan, että hän tulee täysillä päälle ja aikeissa hoitaa minut pois päiviltäni, sitä kamppaileminen on, vastasi Poirier. 

Amerikkalainen ottelee ensimmäistä kertaa UFC-mestaruudesta, mutta itsevarma Poirier vannoo olevansa valmis koitokseen. 

– Minä tiedän mitä minun pitää tehdä ja minä tiedän kauan minulla on aikaa tehdä se - 25 minuuttia. 

Lähde: MMAWeekly.com