Liigajohtaja JYP on jyrännyt hyvän puolustuspelin siivittämänä jääkiekon SM-liigassa. Tampereen Tapparan vieraana joukkue osoitti 3-1-voitolla, että maalintekokin sujuu. Sami Vatanen, Jonne Virtanen ja Jussi Makkonen iskivät JYP:lle voiton tuoneet maalit jo ottelun kahdessa ensimmäisessä erässä.Taistelu liigan kakkos- ja kolmospaikasta päättyi Raumalla HIFK:n 2-1-voittoon. Maalittoman avauserän jälkeen Justin Morrison nosti Lukon ylivoimalla maalin karkumatkalla, mutta HIFK:n Max Wärn tuikkasi 1-1-tasoituksen maalinedustalta, kun Miika Wiikman torjui Petteri Wirtasen laukauksen eteensä.HIFK:n kauden toisen vierasottelun voiton sinetöi Robert Nyholm. Loistovireessä oli myös 33 laukausta torjunut HIFK:n maalivahti Juuso Riksman. HIFK on liigassa JYP:n jälkeen toisena pisteen päässä, mutta yhden ottelun enemmän pelanneena.Liigajumbo TPS ei ole kauden mittaan voittanut yhtään ottelua varsinaisella peliajalla, eikä voittanut tiistainakaan. Kauden toisen kotiottelunsa pelannut Pelicans kukisti kahdeksannen perättäisen tappion kärsineen TPS:n 1-0. Pelicansin voitto heltisi Mike Yorkin uran ensimmäisellä SM-liigamaalilla.Kärppien kauden ensimmäinen vierasvoitto antaa edelleen odottaa itseään. Ässät karisti HIFK:lle kärsityn 3-11-tappion murheet kukistamalla Kärpät 4-1. Porilaisten maalihai oli tehot 2+1 koonnut Tuomas Santavuori.HPK pelasi kolmannen perättäisen voittonsa kukistamalla vieraissa SaiPan 3-1. HPK:n maalit iskivät ylivoimalla onnistunut Marko Tuulola sekä Jukka Laamanen ja Jaakko Turtiainen.Ailahtelevasta viime ajat pelannut KalPa kukisti Ilveksen voittolaukauksille venyneessä ottelussa 2-1. Ottelun ratkaisuosuman teki Pavel Brendl. Varsinaisella peliajalla maalit tekivät KalPan Janne Jalasvaara ja Ilveksen Joonas Rask.

SM-liiga, 5.10.2010:

KalPa - Ilves 2-1 rl (1-0,0-1,0-0,0-0,1-0)

15.21 1-0 Janne Jalasvaara (Sakari Salminen, Adam Masuhr) 22.07 1-1 Joonas Rask (Matias Sointu)

Voittomaalikisa: 2-1 Pavel Brendl

Maalivahdit KalPa: Ari Ahonen 6+6+5+4=21 Ilves: Jani Hurme 7+7+12+3=29

yleisöä 3495

Lukko - HIFK 1-2 (0-0,1-1,0-1)

27.41 1-0 Justin Morrison (Teemu Aalto, Teemu Nurmi) yv 33.01 1-1 Max Wärn (Petteri Wirtanen, Kimmo Kuhta) 42.44 1-2 Robert Nyholm (Siim Liivik, Eetu Pöysti)

Maalivahdit Lukko: Miika Wiikman 6+6+9=21 HIFK: Riksman 13+9+9=31

Yleisöä 3733

Pelicans - TPS 1-0 (0-0,0-0,1-0)

51.14 1-0 Mike York (Dwight Helminen) sr

Maalivahdit Pelicans: Niko Hovinen 7+5+11=23 TPS: Atte Engren 7+9+10=26

Yleisöä 3816

SaiPa - HPK 1-3 (0-1,0-0,1-2)

12.48 0-1 Marko Tuulola (Mathias Porseland, Ville Viitaluoma) 41.50 1-1 Jarno Koskiranta (Joni Tuominen) 54.35 1-2 Jukka Laamanen (Tuukka Pulliainen) 59.32 1-3 Jarkko Turtiainen (Villee Viitaluoma, Juuso Puustinen) tm

Maalivahdit SaiPa: Jere Myllyniemi 11+6+10=27 HPK: Teemu Lassila 18+11+14=43

Yleisöä 2834

Tappara - JYP 1-3 (0-1,0-2,1-0)

11.09 0-1 Sami Vatanen (Jani Tuppurainen) yv 33.29 0-2 Jonne Virtanen (Kalle Koskinen, Jari Jääskeläinen) 36.32 0-3 Jussi Makkonen (Jani Tuppurainen, Vili Sopanen) 48.34 1-3 Kevin Doell (Shayne Toporowski) yv

Maalivahdit Tappara: Harri Säteri 8+11+9=28 JYP: Myllykoski 13+3+5=21

Yleisöä 4448

Ässät - Kärpät 4-1 (1-0,2-1,1-0)

15.24 1-0 Severi Sillanpää (Jesse Laaksonen, Sami Mutanen) 32.00 2-0 Tuomas Santavuori (Joel Armia) 33.19 2-1 Mikko Lehtonen (Ilkka Mikkola, Kamil Kreps) yv 36.51 3-1 Tuomas Santavuori (Aki Uusikartano, Joel Armia) 43.30 4-1 Joel Armia (Tuomas Santavuori)

Maalivahdit Ässät: Eero Kilpeläinen 10+7+10=27 Kärpät: Petri Koivisto 9+12+10=31

Yleisöä 3170

SM-liiga, sarjataulukko:

JYP 8 6 0 1 1 21-10 19 HIFK 9 5 1 1 2 33-23 18 Lukko 8 5 0 0 3 25-22 15 Ässät 8 5 0 0 3 24-24 15 Tappara 8 4 1 0 3 26-18 14 HPK 8 4 0 2 2 26-21 14 ===================================== KalPa 9 2 3 0 4 16-22 12 Blues 7 3 1 0 3 23-16 11 Pelicans 7 3 0 2 2 18-18 11 Jokerit 8 2 2 1 3 25-27 11 ===================================== Kärpät 8 3 0 1 4 20-19 10 SaiPa 8 2 1 1 4 15-22 9 Ilves 9 2 1 1 5 24-33 9 TPS 9 0 1 1 7 15-36 3