Hyökkääjä Juho Mäkelä palaa HJK:n riveihin. Mäkelän sopimus kattaa alustavasti alkukauden aina elokuulle asti, ja sisältää option loppukaudesta ja ensi kaudesta.

Mäkelä pelasi jo viime kaudella lainalla HJK:ssa 13 peliä ja viimeisteli niissä seitsemän maalia.- Viime kaudella Juho pelasi jo meillä ja oli todella vaikea luopua hänestä, kun hän palasi Skotlantiin. Nyt meillä oli mahdollisuus saada Juho takaisin ja otimme hänet mielellämme. Näen, että Juholla on paljon annettavaa koko joukkueelle omalla panoksellaan, eikä tarkoituksena ole syödä peliaikaa meidän nuorilta, HJK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo seuran sivuilla.

Skotlannin Heartsiin 2006 siirtynyt Mäkelä ei onnistunut vakiinnuttamaan pelipaikkaansa skottiseurassa ja kävi lainassa HJK:n lisäksi Sveitsissä FC Thunin joukkueessa. Nyt Mäkelä palaa mielellään kotiin.- Kun sopimus Heartsin kanssa päättyi, niin minulla oli muutamia konkreettisia vaihtoehtoja ulkomaisiin seuroihin. Viime kauden laina-aika HJK:ssa oli juuri mitä tarvitsin, ja nyt päätin kuunnella sydäntä ja palata HJK:hon. Tuntuu ilman muuta siltä, että kotiinhan tässä palataan, hyökkääjä sanoo.

Juho Mäkelä odottaa innolla pääsevänsä tositoimiin ja joukkueen mukaan Espanjaan. Antti Muurinen uskoo, että Mäkelä pääsee nopeasti mukaan rytmiin.- Tunnen Juhon hyvin urheilijana ja ihmisenä. Meillä on ollut alkukaudella hyvä virinä ja asenne joukkueessa, ja uskon, että Juho sopeutuu hyvin heti alusta alkaen.

 

Lähde: Veikkausliiga.fi