Maanantain Toto5-ravit ravattiin Jyväskylässä. Kolmen peräkkäisen hylkäyksen ja koelähdön jälkeen voitokas Hose Dahlia oli jälleen valmis palaamaan voittajaksi. Arto Komulaisen suojatti hyökkäsi 900 jäljellä toisesta ulkoa ja ruuna irtosi maalisuoralla 12,5-vauhtisella päätöspuolkkaalla helppoon voittoon. It's Hooligan kesti keulasta toiseksi.

 

Pitkään tasaisen varmassa iskussa kilpaillut Quantanamera kiri Toto5:n avaus kohteessa ykköseksi kolmannesta ulkoa. Valmentaja Kari Lehtonen oli tyytyväinen Hannu Hietasen tarjoamaan tarkkaan juoksuun, jonka jälkeen Quantanamera kirii aina vihaisestiLehtosen valmennettavat ovat nyt kovassa iskussa, sillä eilen miehen valmennettavat ottivat Porista kaksi ykkössijaa. Goldshoe Elina oli toinen ja ulkoa hyvin kirinyt Mr Juantorena kolmas.

 

Suursuosikki Donato Luca oli luottamuksen arvoinen toisessa kohteessa. Jani Ruotsalainen sai ajokillaan kärkipaikan ensimmäisen puolikkaan jälkeen, jonka jälkeen kaikki oli helppoa. Ruotsalainen kertoi, että Donato Luca on saanut paljon massaa viimevuodesta ja hevonen on riskistynyt. Mikäli oriin kehitys vielä jatkuu, voi se olla tänä vuonna mukana ikäluokkakisoissa.

 

Bedro Babar kiri kolmannessa Toto5-kohteessa neljännestä ulkoa maalikuvavoittoon. Robert Sam tarjosi Markku Larronmaan ajokille hyvän vastuksen, mutta hävisi äärimmäisen niukasti. Carmella Corleone kiri hyvin kolmanneksi.

 

Neljännessä kohteessa päästiin vasta kolmannella yrittämällä matkaan. I.P. Osinko kiihdytti keulapaikalle, mutta ruuna taipui lopussa aivan hännille. Muiston Hurja sen sijaan kiri loppua väkevästi ja ehti ykköseksi, vaikka oli viimeisessä kaarteessa vielä kaukana kärjestä. Maalitolpan kohdalla oli kolme hevosta lähes tasapäin. Humun Humu kesti toiseksi ennen Mirkan Mirriä. Muiston Hurjan ohjastaja Harri Konttinen odotti lähinnä rahasijaa pikku tauolta. Konttisen mukaan Muiston Hurjan kanssa talven treenit on mennyt ilman suurempia murheita. Ravivarmuus on Muiston Hurjan parhaita puolia.

 

Jyväskylän Killerin Toto5-arvo oli 330,70 euroa.