Veikkausliiga on valinnut kesäkuun kuukauden pelaajaksi FC Interin kapteeni Henri Lehtosen. Lehtonen oli vahvassa roolissa, kun Inter käänsi kurssinsa täysin kesän alkajaisiksi nappaamalla kesäkuun neljästä ottelustaan kymmenen pistettä.

Interin nousu alkoi kesäkuun ensimmäisestä ottelusta, jossa JJK kaatui Lehtosen kahden osuman siivittämänä komeasti 3-0.

- Nousu lähti JJK-vieraspelistä. Pudotimme karvausta siinä ottelussa ja tiivistimme puolustusta, sillä aiemmin vastustaja oli päässyt turhan helposti rokottamaan, Lehtonen pohtii.

- Viimeisellä hyökkäyskolmanneksella ratkaisumme olivat olleet heikkoja ja sitten meille oli sattunut pari virhettä mistä vastustajat rankaisivat hyvällä prosentilla. Nyt kaikki kuitenkin näyttää taas paremmalta.

 

Dragtsma luotsaa kesäkuun joukkuetta

Inter ja sarjakärki HJK olivat selkeästi kesäkuun vahvimmat joukkueet ja tämä näkyy myös kuukauden joukkueessa. Interistä joukkueeseen nimettiin Lehtosen ohella laitapuolustaja Joni Aho sekä kärkimies Kennedy Nwankanga. HJK sai niin ikään kolme pelaajaa joukkueeseen; maalia vartioi Ville Wallén, topparina luutii Juhani Ojala ja keskikentän laidalla juonii Dawda Bah.

Kesäkuun joukkueen valmentajaksi nimettiin Interin peliin uuden vireen taikonut Job Dragtsma.

- On aina kiva saada tällainen huomionosoitus. Meillä on kuitenkin vielä parannettavaa, mutta peli peliltä menemme oikeaan suuntaan, hollantilainen sanoo.

Kesäkuun joukkueeseen nimettiin lisäksi AC Oulun kaksikko Niko Kukka ja Mika Nurmela sekä KuPSista niin ikään kaksi pelaajaa: Pietari Holopainen puolustukseen ja hattutempun Tampere Unitedia vastaan iskenyt Raphael Udah keskikentälle. Kuukauden joukkueen täydentää vahvaa kautta pelaava Hakan Antti Hynynen.

Veikkausliigan kesäkuun joukkue:

Maalivahti: Ville Wallen (HJK) Puolustus: Joni Aho (Inter) – Pietari Holopainen (KuPS) – Juhani Ojala (HJK) – Niko Kukka (AC Oulu) Keskikenttä: Dawda Bah (HJK) – Raphael Udah (KuPS) – Mika Nurmela (AC Oulu) – Henri Lehtonen (Inter) Hyökkäys: Antti Hynynen (Haka) – Kennedy Nwankanga (Inter)

Kuukauden pelaaja: Henri Lehtonen (Inter) Kuukauden valmentaja: Job Dragtsma (Inter)