Jokerit – LukkoLukko pelasi viimeksi lauantaina HIFK:ta vastaan, joten se on saanut levätä hyvin ennen vierasreissua Helsinkiin. Jokerit voitti kotonaan tiistaina HPK:n 2-1. Joukkueet ovat jo kohdanneet kertaalleen tällä kaudella. Tuolloin Lukko oli parempi kotiareenallaan. Molemmat joukkueet ovat pelanneet vähämaalisia otteluita ja sellainen on odotettavissa myös tänään. Kotijoukkueelta puuttuu edelleen pelikiellon vuoksi Jere Karalahti kokoonpanosta. Narripuolustus on kuitenkin vahva ja vakaa ilman Karalahteakin. Sen sijaan hyökkäyspeli on ollut vaikeaa. Steve Moses on oikeastaan ainut kreatiiviseen peliin pystyvä hyökkääjä. Teuvo Teräväinen palasi tiistaina Jokereiden kokoonpanoon ja peli alla häneltä odotetaan ratkaisuja. Lukko on ollut myös todella tehoton, eikä ratkaisijoita löydy. Vähämaalisessa ottelussa kotietu tekee Jokereista suosikin. Kummankaan peli ei ole vakuuttanut, mutta Jokerit ovat paperilla vahvempi. Molemmilla on valtavasti potentiaalia parempaan – syttyykö tänään jompi kumpi joukkue oikeasti pelaamaan?

Saipa – ÄssätMyös Saipa pääsee levänneenä otteluun, kun edellinen peli oli lauantaina. Tuosta tuskin jäi palautumisen tarvetta, sillä Idän Ihme oli lähinnä lammaslauma pelikaanien keskellä. Ässät hävisi tiistaina Kalpalle vieraissa. Porilaisten vierassaldo on synkkä nolla pistettä. Tänään Ässät joutuu vielä pahempaan paikkaan. Lappeenranta ei ole kiva paikka pelata. Aktiivinen Saipa riistää, raastaa ja rikkoo. Ykköskenttä Stefano Giliatin johdolla pystyy myös todella hienoon kiekolliseen peliin. Saipa on levänneempi, eikä materiaaleissa ole suurta eroa. Saipa nauttii suurta kotietua, se ei ole hävinnyt vielä otteluakaan kotihallissaan.

TPS – HIFKKolmannessakin illan ottelussa toisella joukkueella on lepoetu puolellaan. HIFK pelasi viimeksi lauantaina Lukon vieraana kokien tappion jatkoajalla. TPS pelasi tiistaina Tampereella Tapparaa vastaan häviten 4-2. TPS sortui maalivahti Ville Hostikkaan ja tänään maalilla on hyvin todennäköisesti Fredrik Norrena. IFK lähtee otteluun sarjajumbona. Joukkueen peli ei ole vakuuttanut, vaikka kahdesta edellisottelusta pisteitä onkin kertynyt neljä. TPS on sen sijaan väläytellyt huippuotteita, mutta taso ei siirry ottelusta toiseen, vaan ailahtelee. Tero Koskirannan sekä ulkomaalaisvahvistusten muodostama ykköskentällinen on ollut todella vahva koko ajan. Ottelu on ennakolta vaikeasti arvioitava, mutta kotonaan turkulaiset ovat suosikkeja.

Pelimuoto:

Kohde:

Merkki:

Kerroin:

1X2

Saipa - Ässät

1

2,20

1X2

TPS – HIFK

1

1,95