Suomen isännöimien miesten jääkiekon MM-kisojen pudotuspelit alkavat helatorstaina. Kaikki puolivälierät pelataan samana päivänä ja kisat etenevät kohti huipennustaan. Mutta kuinka pelit lopulta pelataan?

Puolivälierät
To 26.5. klo 16.20 Saksa – Tshekki (Helsinki)
To 26.5. klo 16.20 Ruotsi – Kanada (Tampere)
To 26.5. klo 20.20 Sveitsi – USA (Helsinki)
To 26.5. klo 20.20 Suomi – Slovakia (Tampere)

Välierät
La 28.5. klo 14.20 Tampere
La 28.5. klo 18.20 Tampere

Lauantain otteluiden järjestys muokkautuu siten, että Suomen selviytyessä jatkoon Leijonat pelaavat lauantain ensimmäisessä välierässä. Muutoin lauantain ensimmäisessä ottelussa pelaa alkulohkojen jälkeen korkeimmalle rankattu, jatkoon selvinnyt joukkue.

2020-luvulle uutta väriä mitalikorokkeelle?

Jo alkulohkojen jälkeen on selvää, että jokin viime aikoina heikommille sijoituksille jäänyt maa saa kaulaansa jonkinlaisen mitalin. A-lohkon voittaneen Sveitsin mitalit 2000-luvulta ovat tulleet vuosina 2015 ja 2018, kummallakin kerralla hopeaa. Tshekin edellisestä MM-mitalista on hieman yllättäen aikaa jo kymmenen vuotta. Saksan mitalia saadaan hakea jo huomattavasti kauempaa historian hämärästä, sillä edellisen kerran mitalit ovat matkanneet Saksaan vuonna 1953! Viime kevään pronssimitalisti USA on napannut 2000-luvulla viisi mitalia. Nämä neljä joukkuetta muodostavat varsin herkulliset puolivälieräparit.

Ennakkoasetelmat puolivälieriin

Sveitsi – USA
Kisojen eräs piristysruiskeista on ollut ilman muuta Sveitsi. Maan ensimmäinen todellinen NHL-sukupolvi on näyttänyt, että se uskaltaa toimia kiekon kanssa ja pelata rohkeaa kiekollista peliä. Hyökkäyspään tehot

ovat olleet komeita, sillä Sveitsi takoi A-lohkon seitsemässä ottelussaan peräti 34 osumaa! Muun muassa Kanada sai taipui lukemin 6-3 Sveitsin napatessa täydet seitsemän voittoa. Ainoa pistemenetys tuli lohkon päätösottelussa, kun Saksa taipui vasta voittolaukauskilpailun jälkeen. Sveitsin otteissa on ehdottomasti raikkautta, eikä mikään ole mahdotonta jos joukkueen energiataso, kuntokäyrä ja hermokontrolli säilyvät myös jatkossa.

USA ei ole turnauksen kuumimpia suosikkeja, mutta parhaana päivänään se on Sveitsille ilkeä vastus. Joukkueen tulokset ovat olleet ailahtelevia, sillä parhaimmillaan USA mm. kaatoi Ruotsin jatkoajalla, mutta vastaavasti myös Itävaltaa vastaan ottelu venyi jatkoajalle saakka. Suomea ja Tshekkiä vastaan tuloksena olivat tappiot. Suomi-ottelussa USA:n hermokontrolli petti, mutta ei olisi yllätys mikäli joukkue lähtisi Sveitsiä vastaan pelaamaan harmaalla alueella, hakemaan kontaktia vihellysten jälkeen ja horjuttamaan Sveitsiä. Suosikista ei ole kuitenkaan epäselvyyttä, sillä Sveitsi on nyt todella kuuma joukkue.

Ruotsi – Kanada
Puolivälierissä nähdään ehdoton MM-klassikko. Näidenkin kisojen ennakkosuosikkeihin kuuluvat Ruotsi ja Kanada ottavat yhteen jo tässä vaiheessa ja toinen mestarisuosikeista saa pakata laukkunsa jo torstain jälkeen. Ruotsi sijoittui B-lohkossa toiseksi Suomen jälkeen, vaikka voittikin isäntämaan voittolaukauksilla. Jatkoaikatappio USA:lle tarkoitti kuitenkin sitä, että Suomi voitto lohkon yhden pisteen erolla. Ruotsi on erittäin tasapainoinen joukkue, vaikka sen ympärillä riittää puhetta peluutuksesta ja tähtien tyytymättömyydestä. Oliver Ekman-Larssonin alaraajavamma olisi ehdoton takaisku Tre Kronorille, mikäli mies ei kykene pelaamaan torstaina.

Kanada on ailahdellut kisojen aikana suuresti. Joukkueen potentiaali on MM-kisatasolle pilvissä, mutta tappiot Sveitsille ja Tanskalle tarkoittivat lohkon kolmossijaa. Vaahteranlehtien taival mitalipeleihin puolustamaan viime kevään maailmanmestaruutta ei siis ole toden totta helpoimmasta päästä. Hyökkäyspään potentiaali on ehdoton, sillä Kanada iski Sveitsin tavoin alkulohkossa kaikkiaan 34 osumaa. Vastaavasti omissa on soinut jo 18 kertaa seitsemässä ottelussa, joten puolustuspelaamista on tiivistettävä merkittävästi. Odotettavissa on fyysinen, kovatempoinen ja kiihkeä herkkupala!

Saksa – Tshekki
Rajanaapureiden kohtaaminen on myös kiehtova tapaus. Suomalaisvalmentajien mittelössä Toni Söderholmin Saksa yrittää napata välieräpaikan Kari Jalosen luotsaamaa Saksaa vastaan. Saksa selvitti tiensä lohkokakkoseksi, mutta osittain lohko A:n maalikoneista johtuen sillä on ollut yllättäviäkin ongelma omassa päässä. Päästettyjä maaleja kertyi alkulohkossa 20, mikä on jyrkkä kontrasti viime kevään upeasti joukkueena puolustaneeseen Saksan ryhmään. Yhtä kaikki, Kanadan jättäminen taakse kielii joukkueen potentiaalista eikä kenties nimivahvempi Tshekki saa mitään helpolla.

Tshekin ryhmästä löytyy paitsi yksilötaitoa, myös selkeästi aiempaa enemmän kiekollisen pelin rakennetta. Joukkueen pelit ovat kuitenkin jääneet vähämaalisiksi ja Suomea vastaan Tshekki pysyi pitkälti poissa huippuvaarallisilta maalipaikoilta. Puolustuspäässä Tshekki on vahva ja joukkueen rutiini on vastustajaa kovempi. Saksan vire on parempi, sen tekeminen on ollut tasaisempaa eikä romahduksia ole tullut. Asetelmat povaavat kaikkien mahdollisuuksien peliä, eikä olisi yllätys mikäli tämä mittelö olisi ns. yhden maalin peli.

Suomi – Slovakia
Torstai-iltana Suomi hiljentyy seuraamaan klo 20.20 Tampereella pelattavaa puolivälierää. Leijonien peli on tasapainoisessa kuosissa, NHL-vahvistukset on ajettu sisään valmiiksi ottamaan suurta vastuuta ja maalilla Juho Olkinuora on täysin järjenvastaisessa kunnossa. Mies on torjunut 104 laukauksesta 103! Tämä oikeuttaa torjuntaprosenttiin 99,03%, jollaista ei olla nähty arvokisatasolla. Hyökkäyksestä ei erotu yhtä tai kahta pääasiallista vastuunkantajaa, vaan tehot jakautuvat. Teemu Hartikaisen ja Marko Anttilan onnistumiset selkeistä maalipaikoista olisivat tehneet alkulohkon lukemista vielä selkeämmät, mutta Suomen pelillinen rakenne pysyy varsin hyvin kasassa. On kiinnostavaa nähdä mitä tapahtuu, jos vastustaja laittaa toden teolla kaasun pohjaan.

Slovakian mahdollisuudet Suomea vastaan pohjaavat pitkälti avausmaalin iskemisessä ja ottelun pitämisessä tasaisena. Leijonien hermojen koettelu kotiyleisön edessä on juuri se asia, mikä voi pitää kamppailun vieraille suotuisana. Alkulohkovaiheessa Slovakian tulokset noudattivat selkeää jakaumaa: se voitti jokaisen taakseen jääneen joukkueen, mutta kärsi vastaavasti tappion kaikille kolmelle edelle sijoittuneelle ryhmälle. Suomen kaataminen on valtava haaste, mutta täysin vailla mahdollisuuksia Slovakia ei silti ole. On hyvä muistaa, etteivät Leijonat ole koskaan saavuttaneet mitalia kotikisoissaan. Niinkin menestyneelle ja rutinoituneelle ryhmälle kuin Suomi on, asia voi alkaa kolkuttaa takaraivossa ottelun pysyessä tasaisena. Torstai-ilta näyttää kuitenkin kaiken.