Jokerit on tehnyt ottelukohtaisen sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Fredrik Brembergin, 36, kanssa. Hän on Elitserienin kaikkien aikojen pisteykkönen ja sijoittui viime kaudella sarjan pistepörssissä toiseksi.

Bremberg auttaa Jokereita hyökkääjävajeessa, sillä neljä pelaajaa on tällä hetkellä sivussa. Teemu Pulkkinen loukkasi kättään A-nuorten ottelussa lauantaina ja palannee peleihin vasta maajoukkuetauon jälkeen kolmen viikon kuluttua. Lisäksi Janne Lahti, Jani-Petteri Helenius ja Tomi Pallassalo ovat hyökkääjistä loukkaantuneiden kirjoissa. - Olemme käyttäneet tällä kaudella 20 hyökkääjää ja heistä neljä on nyt loukkaantuneena. On selvää, että ratkaisu on tässä nykyisessä joukkueessa, mutta Bremberg istuu tähän tilanteeseen hyvin ja auttaa meitä varmasti, Hannu Aravirta totesi. Bremberg siirtyi viime kauden päätteeksi tutusta Elitserienistä KHL:n Atlant Mytishtshin joukkueeseen, jossa Esa Pirnes pelasi viime kaudella. Venäläisseura teki kuitenkin elokuun lopussa yllättävän ratkaisun ja näytti ruotsalaistaiturille ovea. Bremberg on Elitserienin runkosarjan kaikkien aikojen paras pistemies. Hän on tehnyt 701 ottelussa 545 (194+351) pistettä. Laitahyökkääjän paikalla eniten viihtyvä pelaaja oli liigan pistekuningas kaudella 2006-07. Viime kaudella hän sijoittui Djurgårdenin paidassa sarjan pistepörssin toiseksi norjalaisen Per-Åge Skröderin jälkeen. - Lauantaina iltapäivällä Virmasen Matti kertoi, että tällainen kaveri on tarjolla. Kyllä varmasti jokainen valmentaja ottaisi tuon tason pelimiehen avosylin vastaan, Aravirta sanoi. Bremberg on pelannut Ruotsin väreissä kaksi kertaa MM-kisoissa vuosina 2000 ja 2007. Jälkimmäisellä kerralla Ruotsi sijoittui turnauksessa neljänneksi. Bremberg saapui Helsinkiin maanantaina ja harjoitteli heti joukkueen mukana. Hän esiintyy ensimmäisen kerran jokeripaidassa keskiviikkona Kärppiä vastaan pelattavassa ottelussa.

Myös koeajalla Jokereissa hyökännyt Semir Ben-Amor on solminut helsinkiläisjoukkueen kanssa kauden loppuun saakka ulottuvan sopimuksen.

Ben-Amor solmi Jokereiden kanssa alunperin kuuden ottelun mittaisen try out -sopimuksen. Miehen otteet vakuuttivat seurajohdon ja osapuolet pääsivät lopulta sopuun koko kauden kattavasta paperista. Tilastoihin hänelle merkittiin koejaksolla yksi syöttöpiste ja neljä rangaistusminuuttia.