Suomen jääkiekkomaajoukkueen päävalmentaja Jukka Jalonen ei jatka tehtävässä 2013 MM-kotikisojen jälkeen. Maajoukkueen johto tiedotti asiasta keskiviikkona.

- Jukka on tehnyt loistavaa työtä ja hänelle kuuluu suuri kiitos Suomi-kiekon viemisestä eteenpäin niin maajoukkuetasolla kuin seuratoiminnassa, kiittää Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtaja ja rautakansleri Kalervo Kummola maajoukkueen verkkosivuilla.

Samalla maajoukkue tiedotti, että tulevaksi kaudeksi Jalosen valmennustiimiin liittyvät HPK:n päävalmentajana toimiva Ari-Pekka Selin ja Rauman Lukon maalivahtivalmentaja Ari Moisanen.

Suomen A-maajoukkueen seuraavaa päävalmentajaa ei ole vielä valittu, mutta mm. Kai Suikkasta ja Kari Jalosta on viety tehtävään monissa eri spekulaatioissa.