Lähtökohdat kauteen: Jyväskylän Kiri ylsi viime vuonna viimein pudotuspeleihin pitkän tauon jälkeen. Kirin dynastia-ajat tuntuneet viime aikoina muinaismenneisyydeltä, kun on seurannut joukkueen taaperrusta vuodesta toiseen. Pienellä budjetilla operoivalla seuralla on tänäkin vuonna varmasti ongelmia pelinsä kanssa, kun tupa tyhjeni syksyn jälkeen. Lähtijöiden listaa lukiessa (Kimmo Carlson, Perttu Hautala, Hannu Kiukkonen, Mikko Rantalahti) huomaa että kaikki ykköspelaajat ovat tänä vuonna poissa.

Ei mitään niin huonoa ettei jotain hyvääkin. Kiri sai ulkokentälle tähtinimen, kun Jaakko Heikkinen päätti vaihtaa Joensuun paidan Kirin siniseen. Heikkinen tulee liidaamaan jyväskyläläisten ulkokenttää ammattimiehen ottein. Myös katastrofaalinen lukkarisekoilu on Jyväskylässä menneisyyttä, kun Taneli Rantatorikka saapui Kirin paitaan. Rantatorikan peliotteista voidaan olla montaa mieltä, mutta Tahkossa mies osoitti kyvykkyytensä sekoittamaan vastustajan pelin. Ja tällä hetkellä Kirille on tärkeintä saada joku lukkariksi, ettei taas tarvitse bussissa korttipakalla arpoa, kuka tänään syöttää.

Pelinjohtaja: Juhani Lehtimäki Lehtimäki kuuluu analyyttisten pelinjohtajien joukkoon. Viuhkamies tykkää purkaa pelin pieniin osiin ja vanhana lukkarina on varsinkin ulkopelin ammattiosaaja. Rajallinen kokoonpano luo kuitenkin viime kädessä pohjat pelitaktiikoille, kun on pakko pelata niillä vähillä vahvuuksilla.

Sisäpeli: Kirillä on sarjan nopein joukkue. Kyllä – luitte oikein, sarjan nopein joukkue. Kirillä. Joukkue on ollut jo useamman vuoden itse asiassa äärimmäisen etenemisvalmis, mutta ei ole kyennyt ulosmittaamaan millään etenijöidensä valmiuksia. Vaihtajat ja lyöjät ovat usein hakanneet kerta toisensa jälkeen päätään seinään tai sitten nopeat jalat eivät ole päässeet edes kentälle. Tälle kaudelle joukkueella tulee olemaan juoksujen lyöminen entistäkin vaikeampaa, kun Rantalahti ja Kiukkonen vei mukanaan tulivoimaa. Lyöjäjokeri Kalle Virolaisen tulee pelata kesällä huippuiskussa, kuten myös Jyri Kyllösen ja Heikkisen, koska tässä ovat joukkueen ainoat kotiuttajat.

Ulkopeli: Joukkueen ulkopeli stabilisoituu huomattavasti kun lukkaritilanne on rauhoitettu. Etukentällä mollottaa kuitenkin ammottava aukko Carlsonin lähdettyä Hyvinkäälle. Linjassa on vahvaa osaamista Heikkisen sekä vasta 1995 syntyneen Ville Kotron johdolla. Takana pelaa Iki-Kiri Pasi Rajala ja nopeajalkainen Ilkka Ylitalo. Molempien puolelta voi tulla huonoja päiviä, mutta perustasoltaan miehet suorittanevat kauden kohtuullisesti.

Seuraa häntä – läpimurtopelaaja 2013 Polttolinjassa pelaava Ville Kotro on todellinen huippulahjakkuus. Miehen kaikki liikkeet ovat luontaisia, aivan kuin hän olisi syntynyt pelaamaan pesäpalloa. Toista vuotta Vuokatin urheilulukiossa opiskeleva Kotro on ottanut talvella valtavia askelia fysiikan puolella ja imenyt kainuulaisten pelinäkemyksiä itseensä. Kaiken kruunaa timantin kova pelipää – Kotro on syntynyt voittamaan.

Arvio: Kirissä on paljon potentiaali todelliseksi mustaksi hevoseksi, jos ulkopeli kestää. Juho Määttälä on tänä vuonna taas terveiden kirjoissa ja nostaa pelkästään henkilökohtaisella panostuksellaan joukkueen suoritustasoa niin ulko- kuin sisäpelissäkin. Voi nousta korkealle sarjataulukossa, jos pelaa harjoitusotteluiden mukaisella tasolla. Yksikin loukkaantuminen, heikko jakso tai muu takaisku voi kuitenkin kaataa koko pakan ja todennäköisin sijoitus löytyy pudotuspelien ulkopuolelta sijalta 9.

Lähteneet: Kimmo Carlson, Hyvinkään Tahko Perttu Hautala, Vimpelin Veto Hannu Kiukkonen, Joensuun Maila Mikko Rantalahti, Vimpelin Veto

Saapuneet: Jaakko Heikkinen, Joensuun Maila Joni Jokilehto, Lohi-Pesis Jyväskylä Mikko Nikula, Vimpelin Veto Antti Pukkinen, Seinäjoen Maila-Jussit Taneli Rantatorikka, Hyvinkään Tahko