Boston Bruins on aloittanut itäisen konferenssin finaalit vakuuttavin ottein kahdella kotivoitolla. 

Carolina Hurricanes joutui toistamiseen Bostonin jyräämäksi myöhään sunnuntaina, kun kokenut kotijoukkue vei ottelusarjan toisen kohtaamisen nimiinsä lukemin 6-2. Bruins jatkoi siitä mihin se jäi torstain ensimmäisessä ottelussa, jolloin Hurricanes taipui 5-2 ja ottelusarjassa on tällä hetkellä tasan yksi joukkue kuskin paikalla. 

Bostonin leveys ja viimeistelyn taito tuli tylyllä tavalla selväksi erityisesti sarjan toisessa ottelussa. Kolmannen erän viidennellä minuutilla ottelu oli jo 6-0 kotijoukkueen hyväksi. Sinnikäs ja yllättävä hurrikaani oli voimaton, eikä Justin Williamsin ja Teuvo Teräväisen kavennukset auttaneet paljoa, sillä Bostonin tyly viesti oli tullut perille. 

Kahden ottelun jälkeen huomio kääntyy pitkästä aikaa epäileväisin mielin Carolinaa kohti. Joukkue oli Washingtonia vastaan samoissa lukemissa, mutta pelillisesti vei Capitalsia talutusnuorassa ja nousu oli tuolloin odotettavissa. Islanders puolestaan ei kyennyt tuloksien puolesta mihinkään ja hurrikaani huuhtaisi saarelaiset tiehensä.

Karhu on kuitenkin haistanut veren ja uhkaa ehdottomasti tiputtaa Carolinan pois jatkosta kenties viidessä tai jopa suoraan neljässä ottelussa. Tällä hetkellä ero työteliään Carolinan ja tähtiä pursuavan Bostonin välillä on järjettömän suuri. Tuukka Rask pelaa parasta kauttaan pitkään aikaan ja isojen nimien ohella Boston saa tärkeitä maaleja myös rivimiehiltään. 

Bostonin miltei täydellista pakettia on vaikeaa lähteä veikkaamaan vastaan ja kahden ottelun jälkeen Carolinan mahdollisuudet jatkon kannalta näyttävät äärimmäisen huonoilta. Maalivahti Petr Mrazek on hävittänyt hyvän vireensä täysin ja 36-vuotias Curtis McElhinney ei todennäköisesti ole Bruinsille millään tasolla ohittamaton este. 

Carolinan huikea kevät on ollut monella tapaa ikimuistoinen, mutta tällä hetkellä se on matkaamassa kohti loppua.