Carolina Hurricanesin suomalaistähdet olivat vireessä New York Islandersia vastaan sarjan kolmannessa pelissä. 

Teuvo Teräväinen merkkautti kaksi maalia ja Sebastian Aho keräsi tehot 1+1=2 viime yön 5-2 -voitossa New York Islandersia vastaan. Hurricanes tarvitsee enää yhden voiton varmistaakseen jatkopaikan itäisen konferenssin finaaleihin. 

Ottelu käynnistyi Teräväisen ensimmäisellä maalilla avauserän kuudennella minuutilla. Islanders ei kuitenkaan odotellut ja tasoitti vain minuutteja myöhemmin Devon Toewsin ylivoimaosumalla. 

Toisessa erässä Justin Faulk vei kotijoukkueen uudestaan johtoon ja tutun kaavan mukaan Islanders tuli rinnalle vain hetkiä myöhemmin. 

Kolmannessa Carolina lopulta meni menojaan. Aho petasi Justin Williamsille avopaikan maalin eteen, eikä konkari erehtynyt 3-2 -voittomaalissa. Viimeisen minuutin aikana Teräväinen ja Aho saivat molemmat vielä yhdet tyhjät maalit ja täten loppulukemiksi 5-2. 

Ottelusarjan neljäs ottelu pelataan tulevana viikonloppuna lauantaina.