Edmonton Oilers hävisi Carolina Hurricanesille tylysti kotona lukemin 7-4.

Sebastian Aho ja Teuvo Teräväinen pääsivät pisteille Edmonton Oilersia vastaan viime yön kierroksella. Hurricanes eteni 3-0 -johtoon jo ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen, kun Nino Niederreiter osui kahdesta Ahon syötöstä ja Andrei Svechnikov kantoi kortensa kekoon maalilla. 

Ottelussa nähtiin surkuhupaisa hetki avauserässä, kun Oilers sai ensimmäisen laukauksensa maalia kohti vasta kymmenen minuutin kohdalla. Laukauksen jälkeen kotiyleisö räjähti raikuviin aplodeihin ja Oilers sai kuulla häpeälliset hurraukset sangen kovalla volyymilla.

Oilers pääsi peliin mukaan avauserän lopussa Brandon Manningin 3-1 -kavennusmaalilla. Toisessa erässä Carolina kuitenkin antoi lisää tylyä löylytystä ja karkasi peräti 6-1 -johtoon. Teräväinen merkautti erästä yhden syöttöpisteen. Jälleen kerran erän lopussa nähtiin kuitenkin kavennusosuma Oilersilta ja viimeiseen koitokseen mentiin lukemissa 6-2. 

Oilersin kavennuksen jatkuivat kahden maalin voimin kolmannessa erässä. Aho kuitenki saalisti illan kolmannen syöttöpisteensä ottelun viimeisestä maalista, jonka iski Lucas Wallmark ja loppulukemiksi 7-4.