Suomi näytti Kanadalle kaapin paikan kuolemanottelussa ja eteni jatkoon luvuin 2-1.

Nuorten jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa nähtiin historiaa, kun isäntämaa joutui taipumaan Suomelle jatkoajalla ja Kanada jää ensimmäistä kertaa mitalipelien ulkopuolelle kotiturnauksessa. 

Vancouverin yleisö pääsi todistamaan henkeäsalpaavaa peliä. Kotijoukkue avasi maaliteon Ian Mitchellin osumalla toisen erän alussa. Suomen kiri kesti pitkään ja leijonat pääsivät tasoihin vasta ottelun viimeisellä minuutilla. 

Eeli Tolvanen ampui viimeiselle minuutilla kiekon vaikeasta kulmasta Kanadan maalia kohti ja kiekko kimposi Aleksi Heponiemen jalasta ohi Mikey DiPietron ja kellossa oli jäljellä enää 46 sekuntia. 

Jatkoajalle edettiin vähintäänkin kutkuttavissa tunnelmissa. Jännitysnäytelmä sai dramaattisesti jatkoa, kun Kanadalle tuomittiin jatkoajalla ottelussa rangaistuslaukaus. Leijonien maalivahti Urho-Pekka Luukkonen kuitenkin piti pintansa ja torjui. 

Ottelun ratkaisu tarjosi myös luonnollisesti draamaa. Kanada pääsi vaaralliseen hyökkäykseen ja tyylikkään poikkaissyötön päätteeksi Noah Dobsonilla oli edessää tyhjä maali, mutta nuorukaisen maila antoi periksi ja veto epäonnistui. Irtokiekon saanut Suomi lähti oitis hyökkäykseen ja Toni Utunen ratkaisi voiton rannelaukauksellaan. Tapparassa pelaava puolustaja sai helpon jättösyötön Aarne Talvitieltä ja vaikea laukaus yllätti DiPietron. 


- Jääkiekkojumalat, tiesin niiden auttavan meitä. Meillä oli luottamusta. Tällaisen pelin voittamiseksi tarvitaan pomppuja. Se on ainoa keino, totesi Leijonien päävalmentaja Jussi Ahokas TSN.ca -sivuston haastattelussa. 

Suomi kohtaa seuraavaksi Sveitsin välierissä.