Toronto Raptors eteni itäisen konferenssin finaaliin NBA:ssa, jossa joukkue kohtaa Milwaukee Bucksin.

Viime yönä NBA:ssa nähtiin jotain todella erikoista, kun Toronto Raptors ja Philadelphia 76ers kamppailivat jatkopaikasta itäisen konferenssin finaaliin ottelusarjan seitsemännessä ottelussa. 

Raptors voitti kuolemanottelun lukemin 92-90 sangen dramaattisella heitolla. Kanadalaisen joukkueen kiistaton ykköstähti Kawhi Leonard otti joukkueensa reppuselkään ja heitti ottelussa yhteensä 41 pistettä sekä ratkaisi voiton Raptorsille. Leonard sai pallon itselleen viimeisen neljänneksen viimeisillä sekunneilla ja heitti koria kohti. Aika oli loppunut, kun pallo pomppi korin reunalta toiselle ja lopulta pallo tippui dramaattisen hitaasti koriin ja Toronton halli repesi liitoksistaan. 


Toronto on vasta toista kertaa historiansa aikana itäisen konferenssin finaaleissa. Raptorsin kannattajien onneksi muuan LeBron James ei ole tänä vuonna vastassa, sillä viimeiset kolme vuotta kanadalainen joukkue on tippunut Jamesin tähdittämää Cleveland Cavaliersia vastaan. Jamesin viime kesän siirtyminen Los Angeles Lakersiin nähtävästi aukaisi tien Raptorsille kenties finaaleja kohti, toki ensiksi joukkueen on peitottava Milwaukee Bucks.