Liverpool-hyökkääjä Luis Suarez sai eilen peräti kahdeksan ottelun pelikiellon, käyttäydyttyään rasistisesti Manchester Unitedin Patrice Evraa kohtaan.

Shokkipäätös sai Liverpoolin reagoimaan tilanteeseen kuin pentukarhuaan suojelevan äiti-mesikämmenen. Joukkue julkaisi tiedotteen, jossa se syytti FA:ta irrallisesta tietojen keruusta, ja kielsi pelaajansa olevan rasisti.

Lokakuun 15. päivänä Anfieldilla pelatun ottelun tuoksinassa Suarez kuitenkin myönsi käyttäneensä Evran ihonväriin liittyvää ilmaisua. Näin ollen hänelle langetettiin yksi Englannin jalkapallohistorian pisimmistä pelikielloista. Lisäksi urugualaishyökkääjä sai 40 000 punnan sakot.

Päätös oli Englannin Jalkapalloliiton riippumattomalta kurinpitoelimeltä selkeä linjanveto ja vahva viesti rasismiin suhtautumisesta.

Suarez puolusti sanomaansa mm. kultturieroilla, sillä hänen mukaansa kyseistä sanaa ei pidetä loukkaavana hänen kotimaassaan. Lisäksi hän korosti, että videolta voi todeta, ettei hän käyttäytynyt sanaa aggressiivisessa tilanteessa.

Johtuen tapauksen luonteesta, Suarez ja Liverpool saivat maksimaalisen 14 päivän valitusoikeuden kurinpitolautakunnan päätökseen.