1. FC Barcelona
Lähtökohdat:Viime kaudella vahvasti haparoinut keskuspuolustus romahti viimeistään Bayern Münchenia vastaan totaalisesti. Baijerilaiset rökittivät sinipunaiset täysin ja nyt Katalooniassa mietitään, miten selvitä häpeästä. Päävalmentajaksi Tito Vilanovan tilalle saapuu Gerardo Martino. Martino ei kuitenkaan ole tehnyt mitään ontuvalle keskuspuolustukselle, joka repeili Milanin sekä PSG:n käsittelyssä ja romahti täysin baijerilaisten saapuessa paikalle. Suurin pelaajahankinta oli ehdottomasti Neymar, joka ei kuitenkaan ole vakuuttanut alkukaudesta.
Arvio:Voittaa lohkon kaiken järjen mukaan – tunne sanoo, että joutuu Milania vastaan vaikeuksiin.
2. AC Milan
Lähtökohdat:Hankki vanhan tähden takaisen kotiin. Madridissa penkille jämähtänyt Kaka hakee uutta nousua uralleen sieltä, missä läpimurto tapahtui. Pystyy Montolivon kanssa luomaan peliä tehokkaalle, mutta oikukkaalle kärkikaksikolle. Mario Balotelli sekä Stephan El Shaarawy tekevät parhaina päivinään mitä vain, mutta huonot päivät seuraavat mukana turhan usein. Samaa voi sanoa maalivahti Christian Abbiatista, jolta lipsahtaa turhan usein helppo pallo selän taakse. Päävalmentaja Massimiliano Allegrilla on käsissään silkkaa talenttia, mutta se pitää saada taistelemaan!
Arvio:Arvoituksellinen joukkue: voi voittaa Barcelonan mutta voi myös olla ongelmissa Ajaxin ja Celticin kanssa. Etenee jatkoon toiselta sijalta.
3. Ajax
Lähtökohdat: Ajax on ollut alkukauden ajan yllättävän suurissa ongelmissa Hollannin pääsarjassa. Joukkue joutui luopumaan Christian Eriksenistä, joka myytiin kohtuuttoman halvalla Tottenhamiin. Päävalmentaja Frank de Boer joutuu tänä vuonna operoimaan selvästi viime kautta vajaavaisemmalla kokoonpanolla. Ajaxin juniorimylly jauhaa kuitenkin koko ajan uusia tulokkaita ja vahvan identiteetin omaava seura on kokenut Euroopan kävijä.
Arvio:Ei riitä kahdelle isommalle, taistelee Celticin kanssa kolmossijasta.
4. Celtic
Lähtökohdat:Teemu Pukin hankkinut Celtic säväytti viime kaudella Mestarien liigassa etenemällä lohkostaan jatkoon. Skotlantilaisseura voi jälleen harjoittaa surutta rotaatiota kotimaan sarjassa, koska mestaruus on ollut varmaa kauden alusta asti. Silti ero Euroopan huipulle on tyly, eikä menestyminen tule olemaan helppoa.
Arvio:Taistelee Ajaxin kanssa kolmossijasta.