Espanjalainen jalkapalloseura Malaga sai iloisia uutisia, kun sille asetettu osallistumiskielto UEFA:n alaisiin eurokilpailuihin puolitettiin.

Pahoissa talousvaikeuksissa rämpinyt Malaga joutui alunperin kahdeksi vuodeksi sivuun eurokentiltä, mutta nyt rangaistuksesta napsaistiin vuosi pois.

Seuralla oli paljon maksamattomia velkoja mm. toisille seuroille, mutta nyt Andalucian ylpeyden taloudellinen tilanne on kohentunut huomattavasti, eikä maksurästejä ole.

Malaga pyrkiikin kumoamaan kokonaan aiemmin annetun osallistumiskiellon ja tilannetta puidaan parhaillaan urheilun kansainvälisessä vetoomustuomioistuimessa CAS:issa.

Päätöksen pyörtämisellä olisi suuri merkitys Malagalle, sillä se on parhaillaan päätöskierroksillaan olevassa La Ligassa kuudentena. Nykyinen sijoitus oikeuttaisi edustuspaikkaan ensi kauden Eurooppa Liigaan.