Mestareiden liigassa huippupelejä tarjolla 

 

Hallitseva mestari Bayern Munchen aloittaa keskiviikkona Mestarien liigan urakkansa. Mestarijoukkueen puolustajat joutuvat heti kovaan testiin, kun Atletico Madrid saapuu Diego Simeonen johdolla hakemaan vierasvoittoa Allianz Arenalta. Baijerilaiset osoittivat haavoittuvaisuutensa, kun se hävisi rumin lukemin Hoffenheimille Bundesliigassa, joten hyvästä pelitaktiikasta ja vahvasta puolustamisesta tunnettu Atletico ei ole helppo vastus Hansi Flickin joukkueelle.  

Tällä kaudella La Ligassa ’colchonerot’ ovat päästäneet vain yhden maalin ja joukkue on edelleen ilman tappioita neljän ottelun jälkeen. Ja kun hyökkäys on vahvistunut mm. Luis Suarezilla, on Bayernilla vastassa yksi Euroopan parhaista joukkueista.  

Pystyykö Manchester City mestaruuteen tänä vuonna? 

Manchester City hakee edelleen ensimmäistä Mestarien liigan voittoaan ja viime vuosina sen eurotaival on ollut paha pettymys. Tähtipelaajia vilisevä ryhmä luottaa edelleen Raheem Sterlingin nopeuteen, mutta viime peleissä sen hyökkäyspeli on ollut vaivalloista. Niukka voitto Arsenalista viime viikonloppuna oli tärkeä osoitus Guardiolan ryhmän tiiviistä puolustuspelaamisesta, sillä Porto ei päästä Cityä helpolla.  

 

Viime viikonloppuna Porto pelasi viihdyttävän 2–2-tasapelin verivihollista Sportingia vastaan, eikä Conceicaon ryhmässä ole tällä hetkellä suuria loukkaantumishuolia. Cityn puolustus, kuten myös Liverpoolin, on ollut pettymys tällä kaudella, ja Conceicao on luvannut joukkueensa hyökkäävän rohkeasti Manchesterin nurmella. 

Manchester City ei ole helpossa lohkossa tälläkään kaudella, kun se joutuu pelaamaan Porton lisäksi Marseillea sekä Olympiakosia vastaan. Jatkopaikan varmistaminen vaatii voittoja kotikentällä, ja siksi tasapeli tai tappio avausottelussa olisi valtava pettymys Guardiolalle.  

Liverpool ilman huippupuolustajaansa 

Valioliigan ylivoimainen mestari Liverpool on hävinnyt Valioliigassa vain yhden ottelun, mutta tuo tappio olikin aivan käsittämätön 2–7-nöyryytys Aston Villaa vastaan. Jurgen Klopp olikin ymmärrettävästi täysin hämillään tuon tappion jälkeen ja harjoituskentällä joukkue onkin keskittynyt parempaan puolustuspelaamiseen.  

Virgil van Dijkin vakava loukkantuminen viime viikonloppuna oli kuitenkin valtava takaisku Liverpoolille, sillä hollantilaista tuskin nähdään ollenkaan Mestarien liigassa tällä kaudella. Van Dijkin poissaolon myötä  Liverpoolin puolustus on haavoittuvainen eikä joukkue pääse helpolla Amsterdamin illassa. Kloppin on löydettävä uusi puolustuksen johtaja ja sen löytämiseen voi mennä viikkokausia.  

Liverpoolilla kävi kuitenkin aikamoinen arpaonni, kun sen Mestarien liigan lohkoon arvottiin Ajax, Atalanta sekä tanskalainen Midtjylland. Ajax hallitsee edelleen Hollannin sarjaa, mutta seura lihotti pankkitiliään kesän aikana myymällä huippupelaajansa Euroopan suurseuroihin. Ajax sai Hakim Ziyechistä (Chelsea), Donny van de Beekistä (Manchester U) ja Sergino Destistä (Barcelona) yhteensä noin 100 miljoonaa euroa, ja vaikka uusiakin pelaajia on hankittu, ei Ajax ole kentällä viime kauden veroinen joukkue. Liverpoolilla tuskin tulee vaikeuksia voittaa omaa lohkoaan, ja Ajax yhdessä lohkon muiden joukkueiden kanssa taistelee toisesta jatkopaikasta. 

Mestarien liigan ottelut keskiviikkona 21.10. 

Salzburg – Lokomotiv Moskova 

Real Madrid – Shakhtar Donetsk 

Bayern München – Atletico Madrid 

Inter - Mönchengladbach 

Manchester C - Porto 

Olympiakos - Marseille 

Ajax - Liverpool 

Midtjylland - Atalanta