Sotkamo otti jo kolmannen peräkkäisen voittonsa Kiteestä Superpesiksen puolivälierissä. Sotkamolaiset ovat enää voiton päässä välieräpaikasta. Muissa otteluissa runkosarjan kärkikolmikko (Pattijoki, Kouvola ja Vimpeli) otti omissa sarjoissaan 2-1-johdon.

Ensimmäisellä jaksolla Sotkamo oli huippuvireessä  ja sekä sisä- että ulkopeli toimi. Sotkamo vei lopulta koko jakson 5-3.  Toisen jakson ratkaisuksi muodostui Sotkamon kolmas sisävuoro, jossa se mätti peräti viisi juoksua. Jaksovoitto Jymylle 7-3, koko ottelu 2-0, ja ottelusarja on nyt tilanteessa 3-0.

Pattijoen Urheilijat väänsi väkisin toisen kotivoiton Tahkon kustannuksella, vaikka hyvinkääläiset olivat joutuneet siirtämään pari jalkavaivaista ulkopelaaja jokeriosastolle.

Sami Haapakosken toisen jakson kunnarin ja tavallisen juoksun arvoinen läpilyönti pelasti PattU:lle voiton lukemin 1-0 (3-2, 2-2).

Vimpeli otti 2-1-johdon Pohjanmaan herruussarjassa Koskenkorvaa vastaan. Ensimmäinen jakso päättyi Saarikentällä ViVe:n selkeään 4-0-voittoon, eikä toinen jakso muuttanut ottelun kuvaan. Vimpeli takoi toisen vuoroparin sisävuorossaan neljä juoksua, joka siivitti joukkueen 5-1-jaksovoittoon. Näin ottelu Vimpelille korjasi koko ottelun luvuin 2-0.

Runkosarjan kakkonen Kouvola on toipunut avausottelunsa tappiosta Oululle. Oulu nousi ensimmäisellä jaksolla 0-3:sta 3-3:een mutta Sami Joukaisen lyömä ja Toni Kohosen tuoma juoksu kolmannen sisällä toi Kouvolalle 4-3-jaksovoiton. Toisella jaksolla Lippo oli varsin aneeminen ja jäi kokonaan ilman juoksuja, ja Kouvola otti ottelusarjassa 2-1-johdon voitettuaan jakson 2-0 ja ottelun samoin luvuin.

Superpesiksen puolivälierät (neljällä voitolla jatkoon):

Vimpeli - Koskenkorva 2-0 (4-3, 2-0) Vimpeli johtaa voitoin 2-1.

Raahe - Hyvinkää 1-0 (4-0, 5-1)Raahe johtaa voitoin 2-1.

Kouvola - Oulu 2-0 (5-3, 7-3)Kouvola johtaa voitoin 2-1.

Sotkamo - Kitee 2-0 (3-2, 2-2)Sotkamo johtaa voitoin 3-0.

Puolivälierät jatkuvat lauantaina. Välieräpaikkaan vaaditaan neljä voittoa, joten paikka on Sotkamolle katkolla Kiteellä.