Välierissään karvaat tappiot kokeneet Uruguay ja Saksa kohtaavat lauantain pronssiottelussa. Finaalipaikan karkaaminen on varmasti suuri pettymys molemmille joukkueille, joten pronssiottelussa vahvoilla on se, joka onnistuu kokoamaan itsensä paremmin.

Uruguay on yllättänyt turnauksessa kaikki hyvällä pelillään, vaikka se välierässä taipuikin Hollannille 3-2. Viime hetken kavennus oli lähennä kosmetiikkaa ja Hollanti oli koko ottelun hieman niskan päällä. Uruguay on kuitenkin vaarallinen vastaiskujoukkue ja Diego Forlanin johdolla myös erikoistilanteet ovat vaarallisia. Vihjeen tekohetkellä ei ole tietoa pelaako pienestä reisivammasta kärsinyt Diego Forlan pronssipelissä. Luis Suarez ainakin palaa Uruguayn kokoonpanoon ja se tuo lisää hyökkäysvoimaa etelä-amerikkalaisille. Myös Jorge Fucile on kärsinyt pelikieltonsa, ja palannee avauskokoonpanoon Saksaa vastaan.

Saksalle pronssipeli on tuttua, sillä joukkue pelasi himmeimmistä mitaleista myös neljä vuotta sitten ja silloin saksalaisten kaulaan ripustettiin metallia. Saksan esitys välierässä Espanjaa vastaan oli vaisu. Joukkue pelasi varovaisesti keskittyen puolustuspelaamiseen, eikä esittänyt lupaamaansa rohkeaa hyökkäyspeliä. Joukkueella ei ollut välieräottelussa kuin yksi todellinen maalipaikka ja Uruguayta vastaan pelin on parannuttava, mikäli joukkue mielii viedä pronssia tuliaisena kotiin. Turnauksessa läpimurtonsa tehneen Thomas Müllerin pelikielto on kärsitty, joten hän palannee Saksan kokoonpanoon lauantaina.

Saksa lähtee otteluun ennakkosuosikkina, mutta Uruguay ei välttämättä päästä saksalaisia helpolla.

Kohde 85: 2, 1,25 Uruguay - Saksa, 1=alle 1,5, 2=yli 1,5 maaliaKohde 86: 2, 2,75 Uruguay - Saksa, 1=alle 3, X=3, 2=yli 3 maaliaKohde 89: 1, 1,70 Uruguay - Saksa, Avausmaalin syntyaika, 1=1-30min, X=31-60min, 2=61-90min/Ei maalia