Torstaina MM-kisoissa pelejään jatkavat Argentiina - Etelä-Korea, Kreikka - Nigeria ja iltaottelussa Ranska - Meksiko.

Argentiina voitti MM-kisojen avausottelussaan Nigerian 1-0. Maalipaikkoja Maradonan suojateilla oli runsaasti, mutta Nigerian maalilla torjunut Vincent Eneyman oli loistava ja sai pysäytettyä argentiinalaisten yritykset kerta toisensa perään yhtä lukuunottamatta. Argentiinan ehdottomasti vaarallisimmat aseet löytyvät hyökkäyksestä. Lionel Messi, Gonzalo Higuain ja Carlos Tevez pystyvät kaikki pistämään pallon maaliin, kun paikka syntyy. Sergio Agüero ei käynyt kentällä avausottelussa, mutta tänään hänet saatetaan päästää tositoimiin. Etelä-Korea puolestaan kaatoi avausottelussaan Kreikan selvästi 2-0. E-Korealla ei missään vaiheessa ollut hädän päivää hitaiden kreikkalaisten kanssa. Korealaisten vahvuutena on hyvä joukkuepeli, uhrautuva puolustus ja nopeat jalat. Argentiina on ottelun selvä ennakkosuosikki, mutta mitään murskajaisia ei ole luvassa.

Kohde 40: 1, 1,65 Argentiina - Etelä-Korea, 1=alle 3, X=3, 2=yli 3 maaliaKohde 43: X, 3,00 Argentiina - Etelä-Korea, Avausmaalin syntyaika, 1=1-30min, X=31-60min, 2=61-90min/Ei maalia

Peliaika päättyy klo 14:25.

Kreikka ja Nigeria kohtaavat torstain iltapäiväottelussa. Jatkopaikan kannalta voitto tästä ottelusta olisi elintärkeä molemmille joukkueille. Kreikka on jo vuosikaudet perustanut pelaamisensa tiukkaan puolustuspeliin. Edellissä ottelussa Etelä-Koreaa vastaan puolustus ei kuitenkaan toiminut vikkeliä korealaisia vastaan ja Kreikka hävisi ottelun 2-0. Kreikalla ei ollut tuossa ottelussa yhtään todellista maalipaikkaa. Nigeria antoi avausottelussaan Argentiinalle kohtalaisen vastuksen, mutta se ei missään nimessä ollut lähelläkään voittoa tuossa ottelussa. Nigerian peliä leimasi huolimattomuus ja etenkin lyhyt syöttöpelissä on paljon parannettavaa. Nigeria lähtee Kreikka-otteluun kuitenkin ennakkosuosikkina. Jos Nigeria pystyy parantamaan peliään edellisestä ottelusta, on joukkueella hyvät saumat napata tästä ottelusta kolme pistettä. Ottelusta on lupa odottaa kohtalaisen tasaista ja vähämaalista. Alle kolmesta maalista tarjottu kerroin on kuitenkin poljettu niin alas, että se ei yllä peleihin mukaan. Nigerian voitosta tarjottu kerroin 1,85 ansaitsee kuitenkin pienen pelikokeilun.

Kohde 44: 2, 1,85 Kreikka - NigeriaKohde 45: 2, 1,20 Kreikka - Nigeria (+1)

Peliaika päättyy klo 16:55.

Ennen kisoja paljon kritiikkiä saanut Ranska kohtaa iltaottelussa Meksikon. Ennakkoon nämä joukkueet olivat lohkon ennakkosuosikit, mutta avauskierroksen tasapelit mutkistivat lohkon tilannetta. Ennen toista kierrosta kaikki joukkueet ovat yhdessä pisteessä. Ranskan avausottelu Uruguayta vastaan oli heikko esitys. Joukkue oli ajoittain suurissa vaikeuksissa ja ainoastaan ottelun loppupuolella se sai luotua vaarallisia maalipaikkoja. Kovin kummoisempi ei tosin ollut Meksikonkaan MM-kisavaus. Joukkue oli hävitä avausottelunsa Etelä-Afrikkaa vastaan runsaista maalipaikoista huolimatta, mutta Rafael Marquezin maalilla joukkue nousi tasapeliin. Se sai kuitenkin luotua vaarallisia maalipaikkoja E-Afrikan maalille läpi ottelun ja se antaa uskoa myös tähän otteluun. Ennakkoasetelma illan otteluun on tasainen ja Ranska on ottelussa ainoastaan hiuksenhieno ennakkosuosikki. Veikkaus on arvioinut Ranskan lähes kerran kahdesti voittavaksi suosikiksi ja Meksikon menestyksestä tarjotut kertoimet yltävät pelikelpoisiksi. Tasapelistä tarjottu 3,15 on myös aivan lähellä pelikelpoista. Otetaan peleihin mukaan Meksiko +1, joka kattaa tasapelin ja Meksikon voiton.

Kohde 61: 2, 1,60 Ranska - Meksiko (+1)

Peliaika päättyy klo 21:25.