Sunnuntai 13.5

Suomi – USA

Vaikka Suomi kärsikin perjantaina Kanadalle lopulta tappion maalein 5-3, on joukkueella ainakin teoreettinen mahdollisuus lohkovoittoon vaahteralehtien avustuksella. Se edellyttää kuitenkin Yhdysvaltojen kaatamista.

Leijonat esittivät kenties turnauksen parasta peliään avauserässä Kanadaa vastaan, mutta kolmannessa erässä momentum kääntyi täysin punapaidoille, jotka rokottivat paineen alla sortunutta suomalaispuolustusta ankaralla kädellä.

Yhdysvallat ei ole Kanadan veroinen sikermä, vaikka liikkeeltään se pysty lähes naapurimaansa kaltaiseen pelirytmiin. Hyökkääjien fyysisyys on kuitenkin aivan eri maata, mikä osoittautui edellisessä ottelussa Suomen kryptoniitiksi.

USA:n peli on heitellyt pahasti turnauksen sisällä, sillä se on kaatanut Kanadan, mutta hävinnyt Slovakialle ja menettänyt pisteen Kazakstanille. Joukkue on myös sortunut edellisissä otteluissaan jäähyllyyn, mikä sopisi varmasti ylivoimatehonsa löytäneelle Suomelle.

Petri Vehanen palannee tolppien väliin ja pesee ennakolta muun joukkueensa tapaan ailahtelevan Red Wings – veskari Jimmy Howardin. Äitienpäivän kunniaksi Leijonat haluavat voittaa täpötäyden Hartwall Areenan ja omien äitiensä edessä. Lapuille siis Suomea!

Pitkäveto: Suomi                       1,80 operaattori poistettu

Tulosveto: 4-2

 

Sveitsi – Slovakia

Lauantai-iltapäivään asti tiukasti A-lohkon viimeisestä puolivälieräpaikasta taisteleva Sveitsi koki shokkitappion Ranskalle, joten se tarvitsee tästä ottelusta ehdottomasti täyden pistepotin.

Slovakia puolestaan varmistaa käytännössä paikkansa puolivälierissä ottamalla tästä yhdenkin pisteen, joten se lähtee tähän kamppailuun erittäin motivoituneena. Myös se pelasi lauantaina kaataen päiväottelussa Valko-Venäjän maalein 5-1.

Sveitsi pelasi ajoittain erinomaisesti suurmaita Kanadaa ja Suomea vastaan, mutta kaatui lopulta molemmille ratkaisuhetkien tehottomuuteen. Tähän otteluun alppimaa tulee lyömään kaikki likoon, mutta hankala tehtävä on varmasti luvassa.

Slovakian lähtökohta otteluun on erinomainen, sillä maltti on valttia. Mikäli se onnistuu hankkimaan johtoaseman tai pitämään pelin tasoissa pitkään, on Sveitsin otettava suuriakin riskejä. Tämä taas sopii kisojen ajan loistavaa counter-attack –kiekkoa esittäneelle Vladimir Vujtekin miehistölle.

Mikäli Slovakia pääsee jo mainittuun johtoasemaan ja Sveitsi joutuu avaamaan peliään, voi ottelun maalimäärä ja voittomarginaali kasvaa suureksi. Tähän ajatukseen rakennamme myös peli-ideamme.

Pitkäveto: Slovakia -2,5           5,00  operaattori poistettu

Tulosveto: 2-5

 

Venäjä – Tshekki

Venäjällä on mahdollisuus varmistaa B-lohkon voitto Tukholman iltapäiväottelussa Tshekkiä vastaan. Tshekki taas on puolestaan lähes varma lohkokolmonen, joka joutuu suurella todennäköisyydellä isäntämaa Ruotsia vastaan puolivälierissä.

Itänaapurimme esitti huikeat viimeiset 30 minuuttia perjantain ottelussa Ruotsia vastaan nousemalla 1-3-tappioasemasta 7-3-voittoon. Päätirehtöörinä hääri jälleen turnauksen pistepörssiin kärkeen kivunnut Evgeni Malkin, joka kirjasi tehot 3+2

Tshekki puolestaan oli pienoisissa vaikeuksissa perjantaina Latviaa vastaan, mutta nousi lopulta leveämmän materiaalinsa ansiosta 3-1-voittoon päätöserän maaleilla. Joukkueen otteet eivät kuitenkaan ole vakuuttaneet missään vaiheessa turnausta.

Punakone on tässä koitoksessa selkeä suosikki ja uskomme lohkovoiton motivoivan suurimmaksi mestarisuosikiksi nousseen joukkueen voittoon tässä slaavilaisten jäsentenvälisessä. Voitto marginaali saattaa muodostua jopa selkeäksi.

Pitkäveto: Venäjä -1,5             2,45 operaattori poistettu

Tulosveto: 5-2

 

Saksa – Norja

Illan viimeisessä ottelussakin riittää hyvin panosta, kun pisteen päässä toisistaan olevat Saksa ja Norja tappelevat neljännestä sijasta ja puolivälieräpaikasta.

Norja on muutaman viime vuoden aikana noussut kenties pikkumaiden edustajista ykköseksi, kun taas Sveitsin kanssa vielä jokunen vuosi sitten samoilla ranking-sijoilla viihtynyt Saksa on hieman notkahtanut. Viime vuonna turskamiehet olivat komeasti puolivälierissä asti ja tänäkin kevään näyttää hyvältä.

Kumpikin joukkue urakoi myös lauantaina, kun Saksa kaatoi Tanskan ja Norja Latvian elintärkeässä ottelussa.

Odotamme tästä pelistä tasaista ja niukkamaalista ottelua, johon Norja lähtee suosikkinamme.

Pitkäveto: Norja                         3,20 Bet-at-home

Tulosveto: 2-3