Lauantainakin Monivedossa harjoitellaan EM-kisoja varten

Kyseiset ystävyysmaaottelut tulevat olemaan jo todella tärkeitä ajattelen 8.6 alkavia EM-kisoja. Alla näkyvissä otteluissa tulee todennäköisesti pelaamaan sellaisia pelaajia, jotka eivät ole maajoukkueittensa avauskookoonpanossa. Näissä peleissä kuitenkin hyvin menestyneet yksilöt saavat varmasti vastuuta myös kisoissa. Ensimmäisessä ottelussa Tanska tulee varmasti keskittymään puolustuspeliin, muistamme näet taannoin kun Kreikka voitti lähes pelkällä puolustuspelillä Euroopan mestaruuden. Erikoistilanteita tulee ottelussa aina ja vahva uskomukseni on että Tanska pyrkii näistä rokottamaan mahdollisimman monta maalia. Sillä nämä kaksi asiaa puolustus ja erikoistilanteet tulevat olemaan kyseisen maan ainokaiset toivot jalkapallon suurmaita vastaan. Australialla ei ole toistaiseksi mitään jännittettävää, joten rennolla asenteella pelaava "vierasjoukkue", voi ennakkoluulottomasti hyökätä ja harjoitella maalitekoa. Toisen ottelun futiksen suurmaa Englanti on seilannut muutamanvuoden aivan tuonpuoleisessa etenkin harjoitusmaaotteluissaan. Uskallan veikata että vierasjoukkueelle ei tänään kuitenkaan jätetä mahdollisuuksia ja maalien valossa pyritään antamaan ennakkovaroitus kisoja ajatellen. Belgia varmasti pyrkii räpiköimään mukana, mikäli Brittien pakkiosastoa ei harjoitusottelu kiinnosta joudutaan pallo hakemaan omasta nuotasta ainakin kerran. Viimeisessä ottelussa ei varsinaista ennakkosuosikkia ole. Mikäli Kroatia säästelee huippumiehiään kisoihin, kovaluisella "kotijoukkueella" on hyvä mahdollisuus voittoon. Pelistä tulee kuitenkin tasainen ja maalijuhlia tuskin on luvassa. Kroatian harjoitellessa puolustuspelaamista, Norja saa mahdollisuuden hyökätä. Kotijoukkueen hyökkäysteho ei ole kuitenkaan kovinkaan mairittelevaa, näin ollen peli päättyneen maalierolla puoleen tai toiseen.

- V.M -

 Moniveto 3, Jalkapallo

Kierros 22, peliaika päättyy lauantaina 2.6. klo 17:55

Urheiluveikkaus.com vihjerivi:

Nro Ottelut
1 Tanska - Australia
Koti 2,3
Vieras 0,1,2
2 Englanti - Belgia
Koti 2,3,5
Vieras 1,2
3 Norja - Kroatia
Koti 1,2
Vieras 1,2

Järjestelmämoniveto, panos 0,20e - hinta 28,80e

Avoimien monivetokohteiden kertoimet löydät Veikkauksen sivuilta.