Lehdistö on kohunnut Donald Trumpin tekemästä kommentista koskien lauantaina tapahtunutta väkivaltaisuutta Charlottesvillessä. Kyseistä kommenttia onkin pyöritelty lähipäivinä useampaan otteeseen mediassa. Mediassa on myös pohdittu ja pyöritelty myös sitä, kuinka vihasta on tehty muodikasta. Viimeisimpänä tilannetta on kommentoinut LeBron James takuulla monellekin NBA:ta seuraavalle tuttu nimi. Niille joille nimi ei ole tuttu on kyseessä 30. joulukuuta 1984 syntynyt pelaaja. Hän edustaa NBA -joukkuetta nimeltä Cleveland Cavaliers ja toimii siellä laitahyökkääjänä. James on kerennyt urallaan voittaa muun muassa olympiakultaa Pekingissä vuonna 2008 sekä Lontoossa 2012.

Yhdysvalloissa kuohuaa jälleen

Yhdysvalloissa kuohuttaa jälleen Donald Trumpin kommentti lauantaisesta väkivaltateosta, jossa yksi henkilö kuoli ja 19 loukkaantui, kun äärioikeiston marssissa vastutaneiden mielenosoittajien joukkoon ajoi henkilöauto. Sekä viikonloppuna sekä tiistaina asiasta puhunut Trump on syyttänyt asiasta molempia osapuolia, eikä hän selkeästi ole tuominnut asiasta äärioikeistoa. Tästä syystä useat Yhdysvaltalaiset urheilijat ovatkin yhtyneet presidenttiin kohdistuneeseen valtaisaan kritiikkiin. He ovat todenneet, että Amerikassa on ollut paljon vihaa jo aikaisemmin, mutta Trump on vain toiminnallaan tehnyt siitä muodikasta. Näin on muun muassa kertonut super suosiossa oleva LeBron James hänen Twitter tilillään. He kertovatkin, että se mitä Challottevillessä tapahtui on todella surullista ja kysyvät, että onko tämä todella se suunta mhin maamme on ajautumassa. Tehdään Amerikasta jälleen mahtava urheilija mies totesi viitaten Trumpin vaalisloganiin ”Make America Great Again”.

CNN on myös kohunnut siitä, kuinka Trump käytti tiistaina tilaisuuttaan hyväksi, jolloin hän puhui omistamastaan chalottevilleläisestä viinitilastaan. Tähän pointtiin tarttui eniten NBA tähti nimeltä Steve Nash.

Myös amerikkalaisen jalkapallon NFL:n pelaajat kritisoivat Trumpin kyvyttömyyttä tuomita uusnatsien sekä Ku Klux Klanin jäsenten marsseja. Hän totesi medialle, että ajatella kuinka valkoisten ylivallan tuomitsematta jättäminen on Amerikassa nykyään poliittisen vaikuttamisen keino. Tällaista asiaa päivitteli Philadelphian Eaglesin Chris Long. Nämä tähti urheilijat kuitenkin toteavat, että ihmiset eivät tule lepäämään ennen kuin oikeus ja rakkaus ovat voittaneet.

Trumpin oli tarkoituksena isännöidä NFL -mestaruuden vienyttä New England Patriotsia. Useat joukkueessa pelaavat ovat kuitenkin kieltäytyneet tästä kannanottona presidentin kommentteihin aikaisemmin viikolla.

ComeOn tarjoaa huikeat bonukset

ComeOn tarjoaa pelaajilleen nautinnollisia vedonlyöntihetkiä myös koripalloa fanittavat on otettu kyseisellä kasinolla huomioon, sillä he tarjoavat pelaajillensa maukkaita vedonlyönti hetkiä myös koripallon parissa. Lisäksi tämä huikea kasino on ottanut huomioon jokaisen pelaajan rahatilanteen, sillä pelaajat saavat valita itselleen sopivan lahjan kahdesta eri vaihtoehdosta, joista toinen on kannattavampi silloin, kun tykkää tallettaa isompia summia ja toinen taas, kun tallettaminen on mielestäsi kivempaa pienemmissä summissa.

Ensimmäinen vaihtoehto on 100% talletusbonus aina huikeaan 300 euroon asti. Tämä siis tarkoittaa, että ComeOn tuplaa ensimmäisen talletuksesi. Esimerkiksi, jos talletat 300 euroa, saat huikeat 300 euroa bonusrahaa mikä tarkoittaa, että pelattavaa on muhkeat 600 euroa. Aikamoinen diili? Eikö! Ja mikä parasta tämän voi käyttää niin kasinolle kuin vedonlyöntiinkin!

Toisena vaihtoehtona ComeOn tarjoaa pelaajillensa huikean 400% bonuksen. Tämä takuulla kiehtoo etenkin niitä pelaajia, jotka haluavat tallettaa vain pieniä summia pelitilillensä, sillä tallettamalla 10 euroa ansaitset 50 euroa pelirahaa. Tämä siis tarkoittaa, että bonusrahaa tästä summasta on huikeat 40 euroa. Tämä kampanja on täysin samalailla käytettävissä niin kasinon kuin vedonlyönninkin puolella kuin aikaisemmin mainitsema toinen tervetuliaisetu!

Kannattaa siis mennä tutustumaan kyseiseen kasinoon ja tulla voittajana takaisin, sillä sen takuulla ihan jokainen on ansainnut.

Klikkaamalla tästä pääset ComeOn:lle!