Suomen MM-ralli ajetaan vuonna 2019 viikkoa tavanomaista myöhemmin, mutta se ei vaikuta siihen tosiasiaan, että Neste Rally Finland on jälleen yksi rallisesonkin ehdottomasti mielenkiintoisimmista, jännittävimmistä ja parhaiten järjestetyistä osakilpailuista. Urheiluveikkaus.com kasasi tähän artikkeliin kaiken tärkeän tiedon, joka sinun on hyvä rallista kiinnostuneena katsojana Suomen MM-rallista 2019 tietää.

Suomen MM-ralli ajetaan elokuun alussa

Suomen MM-rallin järjestetään tänä kesänä jo 69. kertaa ja Keski-Suomessa ajettava sorarallin on tullut maailmanlaajuisesti tunnetuksi nopeista sorateistä, jättimäisistä hypyistään sekä upeista järvimaisemista.

Jyväskylässä järjestettävä Neste Rally Finland on yksi Pohjoismaiden suurimpia vuosittain järjestettäviä yleisötapahtumia ja kilpailijamäärältään yksi koko rallin MM-sarjan suurimmista. 

Perinteisen rallikilpailun keskipisteenä toimii Jyväskylän Lutakossa sijaitseva Paviljongin kilpailukeskus sekä huoltoparkki, jossa kansa pääsee huoltotaukojen aikana seuraamaan lähietäisyydeltä kuljettajia, ammattilaistiimejä sekä silmiä hivelevää ajokalustoakin. Paviljongissa on lisäksi huima määrä erilaista oheistapahtumaa ja esiintyjää, joten Paviljongin kilpailukeskuksella viihtyy jokainen rallista tietämätönkin.

Viime vuoden kiiteltyyn reittiin täksi vuodeksi pieniä uudistuksia.

Suomen MM-ralli pitää sisällään 23 erikoiskoetta

Jyväskylän MM-rallin reittiä uudistettiin isosti viime kesän kisaan ja uudistus herätti reilusti tunteita puolesta ja vastaan. Uusi reitti sai runsaasti kiitosta niin katsojilta kuin kuskeilta, mutta myös soraääniä kuultiin, kun muutamilla erikoiskokeilla liikenne ruuhkautui niin pahasti, että osa katsojista ei ehtinyt lainkaan erikoiskokeille ja myös osalla kilpailijoista oli hankaluuksia ehtiä erikoiskokeen alkuun.

Reittiä on viilattu viime vuodesta ja esimerkiksi viime vuonna pahasti ruuhkautunut Tuohikotasen erikoiskoe on korvattu tänä vuonna samalta suunnalta löytyvällä Leustun erikoiskokeella. Leustu edustaa hyvin perinteistä Suomen MM-rallin tieprofiilia erilaisine teineen, hyppyineen ja kurveineen. Ylen Ralliradiosta tuttu Joni Pakarinen pitää Leustua hyvänä lisänä tämän vuoden Jyväskylän MM-ralliin.

– Leustu on keskisuomalaisen rallitien postikorttimaisema. Sieltä löytyy ikivanha kivisilta ja pätkä kulkee isojen peltojen välissä ihan ysiten välittömässä läheisyydessä. Se on kuin aikakapseli, joka kätkee paljon muistoja rallien ratkaisuista eri vuosina, kertoo Joni Pakarinen Ylen verkkosivuilla.

Neljä päivää ja 23 EK:ta.

Suomen MM-ralli starttaa Jyväskylässä torstaina 1. Elokuuta, kun rallin ensimmäisenä virallisena erikoiskokeena ajetaan Vesalan testierikoiskoe. Toden teolla Suomen MM-ralli alkaa torstai-iltana kello 19:00, kun ohjelmassa on kaupunkierikoiskoe Harju, joka sijaitsee aivan Jyväskylän keskustassa.

WRC-autoja nähdään suomessa Elokuussa

Tällä cityerikoiskokeella ei voi rallia voittaa, mutta legendaarisen sanonnan mukaan sen voi siellä kyllä hävitä. Harjun EK on pituudeltaan vain 2,31km, joten eroja siellä ei voi tehdä, mutta iso tuhoa kylläkin. EK on sekoitus asfalttia ja soraa, joten kuskien pitää olla tarkkana, että auton saa ehjänä maaliin.

Perjantaina rallia ajetaan Jyväskylän länsi- ja pohjoispuolella. Kisan toisena täytenä ajopäivänä, lauantaina, rallisirkus liikkuu Jyväskylän eteläpuolella mm. Päijälän ja Kakariston seudulla.

Tämän vuoden ralli huipentuu viime vuoden tapaan sunnuntaina Ruuhimäen Power Stagelle, joka ajetaan Laukaan Lievestuoreella. Ruuhimäkeen on tunnetusti kerääntynyt hurja määrä katsojia ja aivan EK:n lopussa sijaitsevat useat isot hyppyrit tarjoavat rallinnälkäisille faneille viihdettä koko rahalla.

Alla näykvästä videosta voit katsoa esimakua vuoden 2019 Suomen MM-rallin reitistä.

Näin seuraat Suomen MM-rallia television välityksellä.

YLE televisioi rallin MM-sarjaa

Rallin MM-sarja oli vuosia maksukanavien takana, mutta viime joulukuussa YLE uutisoi, että se on tehnyt nelivuotisen (2+2) sopimuksen WRC:n kanssa Rallin MM-sarjan televisioinneista Suomessa. Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen MM-rallia pystyy seuraamaan täysin ilmaiseksi Ylen tv-kanavilta sekä suoratoistopalvelu Yle Areenasta.

Yli 10 vuoden tauon jälkeen rallin palaaminen maksuttomille Ylen kanaville oli varmasti todella mieluisa uutinen kaikille suomalaisille ralli- ja moottoriurheilun ystäville. Edellisen kerran MM-rallia nähtiin Ylen kanavilla vuonna 2006, joten on erittäin todennäköistä, että katsojaluvut nousevat reippaasti aiempiin vuosiin nähtynä, kun Suomen MM-rallia pystyy pitkästä aikaa seuraamaan TV:stä ja Yle Areenasta maksuttomasti.

Näin lyöt vetoa Suomen MM-ralliin.

Rallin MM-sarjaan kuuluu betsarin näkökulmasta oleellisena osana tottakai myös vedonlyönti. Ralliin pystyy lyömään useita erilaisia voittaja-, H2H- sekä monia muita vetoja ja monesti rallikohteista löytyykin hyvää etua ja pelattavaa, sillä vedonlyöntimarkkina ei usein pysy ajan hermoilla tiettyjen kuljettajien tai tallien heikkouksista ja vahvuuksista rallisirkuksen laidasta laitaan vaihtelevista olosuhteista.

Rallin MM-sarjaan voi lyödä myös vetoa

Suomen MM-ralliin ei löydy vielä kertoimia miltään vedonlyöntibookkerilta, mutta päivitämme artikkelia heti, kun rallikohteet Suomen MM-ralliin avautuvat pelattavaksi. Jos haluat lyödä vetoa ralleihin mahdollisimman helposti ja nopeasti, niin suosittelemme tutustumaan rekisteröintivapaisiin vedonlyöntisivustoihin.

Suomen MM-rallin voittajavetokertoimia odotellessa sinulla on hyvää aikaa tutustua erilaisiin vedonlyöntibonuksiin, jolla pelikassaa saa boostattua ennen vedonlyönnin aloittamista. Listasimme alle muutamia tämän hetken parhaita vedonlyöntibonuksia, jotka kannattaa hyödyntää. Joskus ralliin on tarjolla myös ilmaisvetoja / riskittömiä vetoja, joilla rallivetoja pystyy jättämään sisään täysin riskittömästi tai jopa ilmaiseksi.

Suosittelemmekin seuraamaan Kampanjat & tarjoukset -sivuamme, johon toimituksemme kokoaa kaikki tämän hetken parhaat ja ajankohtaiset tarjoukset ja kampanjat.

TÄMÄ TAULUKKO TOIMII MYÖS MOBIILISSA!

Suurimmat vedonlyöntibonukset 2019:

Peliyhtiö:

Vedonlyöntibonus: Hyödynnä bonus!
operaattori poistettu 400%/40€ tai jopa 300€
- Talleta 10€, pelaa 50€
- Talleta 300€ ja pelaa 600€
operaattori poistettu 300%/60€ tai jopa 300€
- Talleta 20€, pelaa 80€
- Talleta 300€, pelaa 600€
coolbet 400%/40€ tai 150€
- Talleta 10€, pelaa 50€
- Talleta 150€, pelaa 300€
operaattori poistettu Yhteensä 170€
- Talleta 100€, pelaa 200€

Jyväskylän MM-rallin reitti ja aikataulu:

Torstai 1.8.

09.00 Testierikoiskoe Vesala (4,26 km)
19.00 EK 1 Harju 1 (2,31 km)

Torstain EK-kilometrit: 2,31 km

Perjantai 2.8.

06.40 Huolto Paviljonki, 15 min
08.18 EK 2 Oittila (19,34 km)
09.21 EK 3 Moksi 1 (20,04 km)
10.24 EK 4 Urria 1 (12,28 km)
11.16 EK 5 Ässämäki 1 (12,33 km)
12.39 EK 6 Äänekoski 1 (7,76 km)
13.56 Huolto Paviljonki, 40 min
15.24 EK 7 Moksi 2 (20,04 km)
16.27 EK 8 Urria 2 (12,28 km)
17.19 EK 9 Ässämäki 2 (12,33 km
18.42 EK 10 Äänekoski 2 (7,76 km)
20.00 EK 11 Harju 2 (2,31 km)
20.30 Huolto Paviljonki, 45 min

Perjantain EK-kilometrit yhteensä: 126,47 km

Lauantai 3.8.

06.25 Huolto Paviljonki, 15 min
08.05 EK 12 Pihlajakoski 1 (14,37 km)
09.10 EK 13 Päijälä 1 (22,68 km)
10.08 EK 14 Kakaristo 1 (18,80 km)
11.34 EK 15 Leustu 1 (10,50 km)
13.00 Huolto Paviljonki, 40 min
15.08 EK 16 Pihlajakoski 2 (14,37 km)
16.10 EK 17 Päijälä 2 (22,68 km)
17.08 EK 18 Kakaristo 2 (18,80 km)
18.34 EK 19 Leustu 2 (10,50 km)
19.47 Huolto Paviljonki, 45 min

Lauantain EK-kilometrit yhteensä: 132,70 km

Sunnuntai 4.8.

07.30 Huolto Paviljonki, 15 min
08.38 EK 20 Laukaa 1 (11,75 km)
09.38 EK 21 Ruuhimäki 1 (11,12 km)
11.01 EK 22 Laukaa 2 (11,75 km)
13.18 EK 23 Ruuhimäki 2 (11,12 km) - POWER STAGE
14.21 Huolto Paviljonki, 10 min
16.00 Maali / Podium, Paviljonki

Sunnuntain EK-kilometrit yhteensä: 45,74 km

Nippelitietoa Jyväskylän MM-rallin reitistä:

  • EK-kilometrit yhteensä: 307,22 km
  • Siirtymätaipaleet yhteensä: 1071,66 km
  • Koko reitin kilometrit yhteensä: 1378,88
  • EK-kilometrien osuus kaikista kilometreistä: 22,3 %.