Jyväskylän Toto5-peli päättyi kuudenneksi eniten pelatun Night Birdin voittoon. Heikki Hämäläisen ajokki hallitsi lähtöä kärkipaikalta alusta loppuun. Hide And Seek oli kolmannesta ulkoa toinen. Urheiluveikkauksen kummihevonen Madde Moose palasi pitkältä tauolta ja teki hyvän lopetuksen takajoukoista ollen maalissa neljäs.

 

Rivi käynnistyi Timo Sikasen valmentaman ja Hannu Hietasen ohjastaman Shining Sofien voitolla, joka otti toisen peräkkäisen voittonsa toisesta ulkoa kierroksen mittaisella kirillä. Suosikki Pike Princess oli viidennestä ulkoa hyvällä lopetuksella toinen. Caesar Box lopetti hyvin kolmanneksi. Toisen kohteen suosikki Humun Humu oli keulasta hyvä kakkonen saatuaan pitkän matkaa prässiä Vinteriskalta. Risto Tupamäen tallin Ujassi sai nappijuoksun johtavan takana ja kiri maalisuoralla ykköseksi. Tupamäki kertoi, että hevosella oli on ollut veriarvojen kanssa paljon ongelmia ja siksi viime startti meni huonosti. Killerin kilpailuun hevosen kengitystä oli muutettu ja tulosta syntyi.

 

Kolmas kohde oli suosikki Cyrus Duon heiniä johtopaikalta. Henri Bollström ohjasti voittajaa. Valmentaja Aarne Yrjänheikki uskoi suojattiinsa keulapaikalle päästyään. Cyrus Duolla on tarkoitus kilpailla sopivissa sarjoissa ja 75-lähdöt tukevat myös kyseeseen jossakin vaiheessa. My Caviar kiri terhakkaasti toiseksi. Meikun Merkki joutui taivaltamaan melkein koko ensimmäisen kierroksen kuolemanpaikalla kunnes sai selän eteensä, mutta siitä huolimatta Harri Kotilaisen ajokki kiri loppua parhaiten ja ykköseksi. Kotilainen kertoi voittajahaastattelussa, että tamman kengitystä oli kevennetty ja balanssimuutokset onnistuivat. Suosikki Rouva Kaasu laukkasilähtöön lyhyesti ja teki sen jälkeen kovan juoksun kierrettyään viimeisen kierroksen kolmatta. Tamma laukkasi kakkossijalta loppusuoralla, mutta juoksu hyväksyttiin. Lentopiki laukkasi loppumatkasta kaksi kertaa noustuaan kolmatta kohti kärkeä.

 

Hannu Hietasen toinen voittoisa ajokki oli ravien ensimmäisen lähdön Caddie Grant. Hietasen mukaan voitto irtosi helposti. Killerin Toto5-arvo oli 810,30 euroa.