Citroenin Sebastien Loeb on kasvattanut johtonsa Norjan MM-rallissa yli kymmeneen sekuntiin. Toisena ajava Fordin Mikko Hirvonen on jäänyt ranskalaiskuskille jo 12,1 sekuntia, kun rallista on ajettu 14/23 erikoiskoetta. Hirvosen tallitoveri Jari-Matti Latvala (+47,0) on tukevasti kolmantena ennen Henning Solbergia (+ 2.35,4).

Norjan MM-ralli kilpaillaan kunnon talvikeleissä, lunta ja pakkasta on riittämiin.

- Keli on aivan loistava. Tänään minua ei ole yhtään haitannut, että olen reitillä ensimmäisenä, mutta luulen, että tilanne muuttuu iltapäivällä. Ajamme samat erikoiskokeet uudelleen ja minä joudun silloin ajamaan viimeisen auton jättämät urat auki. Luulen, että Hirvonen taktikoi eilen illalla ja menetti tahallaan aikaa, jotta hän pääsisi nyt iskemään, Loeb pohti, kun lauantaista oli ajettu puolet.

Hirvonen ihmetteli huoltotauolla Loebin vauhtia.

- Se, että pääsin reitille toisena, ei tuottanut minulle etua. Loeb päästeli aamupäivällä menemään hurjaa vauhtia. En tehnyt yhtään virhettä, mutta silti Loeb oli operaattori poistettu. Tämä on hieno taistelu, mutta nyt en voi päästää Loebia karkumatkalle. Iltapäivällä minun täytyy olla operaattori poistettu.

Latvala puolestaan kummasteli kärkikaksikon vauhtia.

- Olen tullut niin lujaa kuin pääsen, mutta Mikko ja Sebastien suorastaan lentävät. Mitä tahansa voi kuitenkin vielä tapahtua, Latvala muistutti.

Loeb on voittanut lauantaina kaikki tähän asti ajetut erikoiskokeet. Lauantaina on vuorossa vielä 3 erikoiskoetta.

Norjan MM-Rallin tilanne, ek 14/23:

1. Sebastien Loeb (FRA) Citroen 2.00.29,4 2. Mikko Hirvonen (FIN) Ford +12,1 3. Jari-Matti Latvala (FIN) Ford +47,0 4. Henning Solberg (NOR) Ford +2.35,4 5. Daniel Sordo (ESP) Citroen +2.38,6 6. Matthew Wilson (ENG) Ford +4.24,4 7. Petter Solberg (NOR) Citroen +4.27,5 8. Urmo Aava (EST) Ford +4.58,0

Lähde: YLE