Suomen jääkiekkoliitto, Helsingin kaupunki, Stadion-säätiö sekä HIFK ja Jokerit ovat päässeet sopuun uuden Talviklassikon järjestämisestä.

Viime kaudella pelattu Talviklassikko saa jatkoa jo tällä kaudella, kun Jokerit ja HIFK ottavat yhteen Helsingin olympiastadionilla lauantaina 4. helmikuuta. Jokerit on ottelussa tänä vuonna vierasjoukkue, joka aikoo ryöstää pisteet Suomen mestareilta. -On hienoa palata Stadionin jäälle. Nyt on meidän vuoromme olla tyly vieras ja hakea Stadionin herruus Ilmalaan, sanoo Jokereiden liigajoukkueen toimitusjohtaja Jarmo Kekäläinen. Talviklassikon pelaaminen tällä kaudella oli uhattuna, sillä Olympiastadionin nurmimatto pitää saada kuntoon ennen jalkapallomaajoukkueen alkukesän mahdollisia otteluita. HIFK, Stadion-säätiö sekä Suomen jääkiekkoliitto pääsivät lopulta yhteisymmärrykseen asiassa. Stadikalla pelataan kaksi ottelua helmikuussa, sillä 9. päivä maajoukkue kohtaa Venäjän Tukholman Euro Hockey Tourin turnaukseen kuuluvassa kamppailussa. -On todella hienoa, että saimme ratkaistua otteluiden tiellä olleet ongelmat ja voimme tarjota jääkiekon ystäville huippuottelut mahtavissa puitteissa, iloitsee Stadion-säätiön toimitusjohtaja Maija Innanen. Myös Helsingin kaupungin liikuntajohtaja Anssi Rauramo on mielissään otteluiden toteutumisesta. -Viime vuoden Talviklassikko oli huikea tapahtuma, juuri sellainen joita suomalainen urheilu tarvitsee lisää. Viime kaudella Jokereiden ja HIFK:n Talviklassikko alkoi illalla, mutta nyt kotijoukkue haluaa saada enemmän perheitä mukaan. Ottelu alkaa kello 15.00, joten huippupeli ainutlaatuisissa puitteissa houkuttelee varmasti myös uutta yleisöä paikalle.

Kiekkofaneille tarjoillaan helmikuussa makeaa mahan täydeltä, kun HIFK:n ja Jokereiden jälkeen stadionin jäällä kohtaavat hallitseva maailmanmestari Suomi ja aina vaarallinen Venäjä. Euro Hockey Touriin kuuluva LG Hockey Gamesin avausottelu tuo Leijonat ulkojäille vuosikymmenten tauon jälkeen.

- A-maajoukkueen näkökulmasta stadionottelu osuu mitä loistavimpaan saumaan. MM-kotikisoihin huipentuva kausi saa näin arvoisensa merkkipaalun keskelle parhainta talvea, Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola iloitsee.