Tässä kuussa tenniksessä lyödään ATP Masters 1000 -kausi käyntiin, kun maailman parhaimmat miehet ja naiset kokoontuvat Kalifornian Indian Wells -tennisturnauksessa. Kaikille turnausta ja lajia seuraaville kannattajille tiedoksi, että Coolbet tarjoaa mielenkiintoisen tapahtumaan liittyvän tarjouksen, joka kannattaa ehdottomasti käyttää hyväksi, ennen kuin on liian myöhäistä. 

Tenniksessä päästään piakkoin nauttimaan taas ATP -tason laadukkaasta lyömisestä perinteisen Indian Wells -turnauksen voimin. Maailman parhaat nähtiin jo Australian Grand Slamissa aikaisemmin tänä vuonna ja seuraava maineikas turnaus nähdään aikavälillä 4. – 17.3.2019 Kalifornian osavaltiossa sijaitsevassa Indian Wellsin kaupungissa. 

Mielenkiintoisia ennakkoasetelmia on useita ja tuskin yllättää ketään, että tänäkin vuonna suurimmat nimet ovat suurimpien suurennuslasien alla. Maailman ykköseksi sijoitettu Novak Djokovic saapuu Kaliforniaan tuoreena Australian Grand Slamin voittajana ja serbillä on aikeissaan vain yksi selkeä tavoite, joka on turnausvoitto. Djokovic pitää hallussaan toistaiseksi 32 mestaruutta ja mikäli hän voittaa tulevan turnauksen, niin hän tasoittaa Rafael Nadalin, jolla on eniten ATP Master 1000 -turnausvoittoja (33). 

Serbialainen on voittanut Indian Wellsin urallaan viisi kertaa ja Nadal nousee eittämättä "Djokon" suurimmaksi haasteeksi jälleen kerran. Kaksikko kohtasi toisensa Australian Grand Slamin finaalissa ja espanjalainen kärsi tappion lukemin 6-3,6-2,6-3. 

Pystyykö Nadal luomaan taas yhden mestaruuden verran lisää eroa vai kuroaako Djokovic kaulan umpeen? Ja ei sovi myöskään unohtaa Roger Federeriä, joka on Djokovicin tavoin myös voittanut kyseisen turnauksen viisi kertaa, viimeksi vuonna 2017. Molemmat tenniksen suurnimet jahtaavat ennätyksellistä kuudennetta Indian Wellsin mestaruutta. Todennäköisyydet eivät välttämättä ole 37-vuotiaan sveitsiläisen puolella, mutta Federer on osoittanut aikaisemminkin, ettei tätä pidä koskaan aliarvioida. 

Lajin suurnimien taistellessa tärkeistä meriiteistä puolustava mestari Juan Martin Del Potro jää valitettavasti täysin taka-alalle. Viime kaudella ensimmäistä kertaa Indian Wellsin voittanut Del Potro on ilmoittanut jäävänsä pois tämän vuoden turnauksesta polvivamman takia ja täten näemme maaliskuussa väkisinkin uuden mestarin. 

Lyöttäydy Coolbetin remmissä kisatunnelmiin 

Kaikille vedonlyönnin ystäville, jotka nauttivat tenniksestä ovat avainasemassa Coolbetillä uuden kampanjan turvin. Indian Wells -turnausta pelataan kahden viikon ajan ja nettikasino tarjoaa molemmille viikoille kymmenen euron arvoisen ilmaisvedon live-vedonlyöntiin. 

Mikäli koet, että sinulla on näkemystä, visiota ja hajua turnauksen kulusta, niin kannattaa ottaa neuvosta vaarin ja lunastaa itsellesi ilmaisveto. Kampanjaan voi osallistua siten, että lyö turnaukseen 25 euron edestä single-vetoja ja näin pelaaja saa kymmenen (10) euron ilmaisvedon live-vedonlyöntiin. 

Osallistuminen on mahdollista vain Coolbet -pelitilin avulla, joten sellainen on luotava, ennen kuin voi ottaa osaa kampanjaan. Tilin luomisen jälkeen osallistuminen tapahtuu käyttämällä bonuskoodia "TENNIS" ja kampanjaviikon aikana on lyötävä 25 euron edestä vetoja. Muistathan, että kohteiden tulee olla vähintään 1.50 kertoimella varustettuna. Vedot täytyy asettaa oikealla rahalla, joten bonusraha ei valitettavasti kelpaa valuutaksi tässä kampanjassa. 

Kampanja alkaa 4. maaliskuuta ja viimeinen päivä osallistumiseen on sunnuntai, 17. maaliskuuta. Kymmenen euron ilmaisvedolla saadut voitot tulee kierrättää vähintään kolme (3) kertaa, ennen kuin varat voidaan nostaa tai siirtää muille tileille. 

Uusi tuttavuus?

Onko Coolbet -nettikasinona tai vedonlyöntisivustona kenties täysin tuntematon tai aavistuksen verran kelloja soittava taho? Ei se mitään, sillä koskaan ei ole liian myöhäistä liittya tämän sivuston asiakkaaksi. Coolbet on noussut erityisesti urheiluvedonlyöjien kesken sangen suosituksi vaihtoehdoksi. 

Erityisesti Pohjoismaissa pätevää tulosta tekevä Coolbet on suunniteltu myös suomalaisia asiakkaita ajatellen. Sivustolta esimerkiksi löytyy tasaisin välein kampanjoita, jotka on lokalisoitu vain suomalaisille pelaajille. Tällaisia ovat esimerkiksi palkintomatka Lappiin ja muut vastaavalainset vain suomalaisille tarkoitetut tarjoukset. 

Mikäli Coolbet herättää sinussa kiinnostusta, niin kannattaa liittyä asiakkaaksi, sillä lunastettavissa on kaksi vaihtoehtoista pätevää bonusta vedonlyöntiin. Kun on luonut ja rekisteröinyt pelitilin, niin pelaaja saa ensitalletuksen jälkeen 100% bonuksen 150 euroon asti. Toinen vaihtoehto on tallettaa kymmenen (10) euroa ja tämän jälkeen saa 50 euroa pelirahaa. 

Ensimmäisen tarjouksen saa lunastettua koodilla "COOL150" ja toisen tarjouksen puolestaan koodilla "4XBONUS". On myös syytä mainita, että jahka on rekisteröinyt Coolbetille tilinsä, niin nettikasino lahjottaa kymmenen (10) ilmaista pelikierrosta legendaariseen ja suosittuun Starburst -kolikkopeliin. 

Jaossa on siis bonuksia, kierroksia, ilmaisvetoja ja paljon muuta! 

Iske Coolbetilla betsi kiinni tästä!