Jääkiekon MM-kisat 2012 pelataan Suomessa 4.-20.5.2012. Muistin virkistämiseksi UV julkistaa kisojen otteluohjelman, lohkojaon sekä Leijonien otteluohjelman kaiken kansan nähtäville. Tästä artikkelista penkkiurheilija löytää kaiken tarvitsemansa tiedon koskien kotikisojen otteluita ja aikatauluja.

 

Suomi pelaa ensimmäisen ottelunsa kisojen avajaispäivänä 4. toukokuuta Valko-Venäjää vastaan. Kisojen toisen isäntäjoukkueen Ruotsin ensimmäinen MM-ottelu Norjaa vastaan alkaa niin ikään avajaispäivänä tunti Suomen ottelun alkamisen jälkeen.

2012 jääkiekon MM-kisat pelataan ensi kertaa kahdessa alkusarjalohkossa, joissa molemmissa on kahdeksan joukkuetta. Toinen alkulohko pelataan Helsingin Hartwall Areenassa ja toinen Tukholman Ericsson Globenissa. Alkulohkojen neljä parasta joukkuetta etenevät lohkojen sisällä pelattaviin neljännesfinaaleihin, joiden voittajat kohtaavat toisen lohkon kaksi parasta joukkuetta semifinaaleissa Helsingissä. Myös mitalipelit käydään Hartwall Areenallaa Helsingissä. Suomen kanssa samassa lohkossa pelaavat Kanada, USA, Sveitsi, Slovakia, Valko-Venäjä, Ranska ja Kazakstan. Ruotsin lohkossa pelaavat isäntien lisäksi Venäjä, Tshekki, Saksa, Norja, Latvia, Tanska ja Italia.

Alkulohkot:

Helsinki Tukholma
Suomi Ruotsi

Kanada

Venäjä
USA Tshekki
Sveitsi Saksa
Slovakia Norja
Valko-Venäjä Latvia
Ranska Tanska
Kazakhstan Italia

Suomen otteluohjelma:

Päivä Kello Ottelu
Perjantai 4.5. 20:15 Valko-Venäjä - Suomi
Sunnuntai 6.5. 16:15 Suomi - Slovakia
Tiistai 8.5. 20:15 Suomi - Sveitsi
Torstai 10.5. 20:15 Ranska - Suomi
Perjantai 11.5. 20:15 Suomi - Kanada
Sunnuntai 13.5. 16:15 Suomi - USA
Maanantai 14.5. 20:15 Kazakstan - Suomi

Jääkiekon MM-kisat 2012, otteluohjelma:

Alkulohkot:

Perjantai 4.5.2012

12:15    USA-Ranska    Helsinki13:15    Saksa-Italia    Tukholma16:15    Kanada-Slovakia    Helsinki17:15    Tshekki-Tanska    Tukholma20:15    Valko-Venäjä-Suomi    Helsinki21:15    Ruotsi-Norja    Tukholma

Lauantai 5.5.2012

15:00    Sveitsi-Kazakstan    Helsinki17:15    Latvia-Venäjä    Tukholma19:00    Kanada-USA    Helsinki21:15    Ruotsi-Tshekki    Tukholma

Sunnuntai 6.5.2012

12:15    Ranska-Kazakstan    Helsinki13:15    Tanska-Italia    Tukholma16:15    Suomi-Slovakia    Helsinki17:15    Venäjä-Norja    Tukholma20:15    Sveitsi-Valko-Venäjä    Helsinki21:15    Saksa-Latvia    Tukholma

Maanantai 7.5.2012

16:15    Ranska-Kanada    Helsinki17:15    Tshekki-Norja    Tukholma20:15    USA-Slovakia    Helsinki21:15    Tanska-Ruotsi    Tukholma

Tiistai 8.5.2012

16:15    Valko-Venäjä-Kazakstan    Helsinki17:15    Latvia-Italia    Tukholma20:15    Suomi-Sveitsi    Helsinki21:15    Venäjä-Saksa    Tukholma

Keskiviikko 9.5.2012

16:15    Slovakia-Kazakstan    Helsinki17:15    Norja-Italia    Tukholma20:15    Kanada-Sveitsi    Helsinki21:15    Ruotsi-Saksa    Tukholma

Torstai 10.5.2012

16:15    USA-Valko-Venäjä    Helsinki17:15    Tanska-Venäjä    Tukholma20:15    Ranska-Suomi    Helsinki21:15    Tshekki-Latvia    Tukholma

Perjantai 11.5.2012

16:15    Kazakstan-USA    Helsinki17:15    Italia-Tshekki    Tukholma20:15    Suomi-Kanada    Helsinki21:15    Venäjä-Ruotsi    Tukholma

Lauantai 12.5.2012

12:15    Slovakia-Valko-Venäjä    Helsinki13:15    Norja-Latvia    Tukholma16:15    Sveitsi-Ranska    Helsinki17:15    Saksa-Tanska    Tukholma20:15    Kazakstan-Kanada    Helsinki21:15    Italia-Ruotsi    Tukholma

Sunnuntai 13.5.2012

16:15    Suomi-USA    Helsinki17:15    Venäjä-Tshekki    Tukholma20:15    Sveitsi-Slovakia    Helsinki21:15    Saksa-Norja    Tukholma

Maanantai 14.5.2012

16:15    Valko-Venäjä-Ranska    Helsinki17:15    Latvia-Tanska    Tukholma20:15    Kazakstan-Suomi    Helsinki21:15    Italia-Venäjä    Tukholma

Tiistai 15.5.2012

12:15    Kanada-Valko-Venäjä    Helsinki13:15    Norja-Tanska    Tukholma16:15    Slovakia-Ranska    Helsinki17:15    Tshekki-Saksa    Tukholma20:15    USA-Sveitsi    Helsinki21:15    Ruotsi-Latvia    Tukholma

Pudotuspelit:

Torstai 17.5.2012

13:00    Neljännesfinaali    Helsinki15:45    Neljännesfinaali    Tukholma18:30    Neljännesfinaali    Helsinki21:15    Neljännesfinaali    Tukholma

Lauantai 19.5.2012

14:30    Semifinaali    Helsinki18:30    Semifinaali    Helsinki

Sunnuntai 20.5.2012

16:00    Pronssiottelu    Helsinki20:30    Finaali    Helsinki