Ferrarin ratissa ajava Kimi Räikkönen on kärsinyt tahmeasta alkukaudesta, jonka aikana tallikaveri Sebastian Vettel on suorastaan loistanut mahtavilla suorituksillaan. Jäämies on kärsinyt teknisistä haasteista, jotka ovat vaikeuttaneet suorituksia. F1-fanit odottavatkin malttamattomana, näyttääkö suomalaistähti parhaimpaa osaamistaan viimeistään tämän viikonlopun kisassa.

Sotsin aiemmat kilpailut ovat olleet täynnä jännitystä, joten sitä tuskin puuttuu tulevassakaan kisassa. Räikkönen sijoittui viime vuonna radalla kolmanneksi, joten rata sopii hyvin hänen ajotyylillensä.

Nouseeko Kimi Räikkönen vihdoin palkintopallille?

Kimi Räikkösen kauden alku on ollut hieman alavireinen, vaikka ennen kautta järjestetyt testit antoivat viitteitä reippaammasta vauhdista. Hän on ollut jatkuvasti moninkertaisen maailmanmestarin, tallikaveri Sebastian Vettelin varjossa. Tämä asia on tullut monille yllätyksenä. Riskinä onkin, että hän jää tallin kakkoskuskiksi, jos parannusta ei tapahdu.

Jäämies ei ole vielä yltänyt kertaakaan palkintopallille, vaan hän on sijoittunut toistaiseksi ainoastaan ajanut tasaisesti sijoille 4, 5 ja 4. Vettel on sen sijaan ajanut kahteen osakilpailuvoittoon ja ollut kerran toisena. Käytännössä Kimin vauhti ei ole siis selitettävissä pelkästään autosta, sillä tallikaveri on onnistunut todella menestyksekkäästi. Suomalaisten välisessä taistelussa Räikkönen on hävinnyt niin ikään Bottakselle, joka on kaasutellut palkintopallille jo kaksi kertaa.

Räikkönen on tällä hetkellä neljäntenä 34 pisteellä, kun taas Vettel johtaa MM-sarjaa 68 pisteellä. Supertähtien välillä ovat Mercedeksen Lewis Hamilton ja Valtteri Bottas, joka on neljä pistettä jäämiestä edellä. Jännityksellä voidaankin odottaa, pääseekö Räikkönen vihdoinkin palkintopallille ja nousemaan kisassa tallikaverinsa ohi. Lopputuloksesta voi lyödä vetoa esimerkiksi ComeOnilla, jossa on erittäin monipuolinen kattaus F1-viikonloppuun liittyviä vetokohteita. Laita siis moottori käyntiin, paina kaasua ja ohjaa itsesi veikkaamaan tuloksia!

ComeOnin makoisa tervetuliaisbonus

ComeOnilla on monipuolinen tarjonta vedonlyönnissä, jossa pääsee aloittamaan valitsemalla itselleen sopivan talletusbonuksen. Pelaajille tarjotaan kahta erilaista vaihtoehtoa, joiden joukosta voi päättää mieluisan valinnan kahden erilaisen talletusbonuksen välillä.
  • Ensimmäinen vaihtoehto on mahtava 100% talletusbonus, joka on hyödynnettävissä aina 300 euroon saakka. Käytännössä pelaaja voi siis tuplata ensimmäisen talletuksena tällä mahtavalla edulla!
  • Toinen vaihtoehto on hurja 400% talletusbonus. Pelaaja saa tämän valinnan hyödyntämällä 10 euron talletuksella mukavasti 50 euroa pelirahaa.

Lähde kohti ComeOnia tästä linkistä