Englannin Valioliigassa pelataan tänään yhden ottelun kierros, kun sarjan pohjalle vajonnut Wigan kohtaa illalla JJB Stadiumilla sarjakärki Manchester Cityn.

Valioliigan kärkipaikalla tasapisteissä oleva Manchester Cityn kone on yskinyt viime viikkoina, kun joukkue on paininut otteluruuhkassa. City on pelannut viime viikkoina sekä Valioliigan, Carling Cupin, että FA Cupin otteluita. Joukkue on lisäksi kärsinyt poissaoloista viime aikoina, kun Yaya Touré ja Kolo Touré on Africa Cup of Nations -turnauksessa edustamassa Norsunluurannikon värejä. Lisäksi keskikentän moottorina alkukauden toiminut Silva on ollut poissa nilkkavamman takia. Silvan pitäisi tehdä tänään paluu vieraiden kokoonpanoon, mutta mahdollinen poissaolija on Mario Balotelli, jolla on niin ikään ongelmia nilkan kanssa.

Kotijoukkue Wigan kahlaa sarjan pohjilla ja mikäli sarjapaikka halutaan säilyttää, pitää pistepussin alkaa karttua alkukautta tehokkaammin. Joukkue osoitti pientä piristymisen merkkejä joulukuun lopussa, kun "The Latics" kaatoi ensin WBA:n ja nipisti sen jälkeen pisteen sekä Chelsealta, että Liverpoolilta. Sen jälkeisestä kolmesta ottelusta joukkue on kuitenkin hävinnyt kaksi ja suunta on jälleen alaspäin.

City on hallinnut joukkueiden aikaisempia kohtaamisia ja vieraat lähtevät tähänkin otteluun suosikkeina. Wigan on kuitenkin ajoittain väläytellyt kotikentällään ja vieraat eivät saa mitään ilmaiseksi. Molempien joukkueiden otteluissa on nähty viime aikoina runsaasti maaleja ja verkko pölisee tiuhaan tänäänkin JJB Stadiumilla.

Päivän Pariin haemme yllätystä ja sisällytämme riviin avausmaalintekijöiksi myös Wiganin pelaajia. Cityn mahdollisista avausmaalintekijöistä eniten alipelattu on Edin Dzeko, joka on pelattu ainoastaan 2,7%. Ohipelin otamme Mario Balotellista, joka on pelattu vihjeen kirjoitushetkellä yli 20% vaikka hänen pelaamisensa on erittäin epävarmaa.

Mahdolliset avauskokoonpanot:

Wigan: Al Habsi; Stam, Alcaraz, Gohouri, Figueroa; Crusat 19 Jones, Gomez, McCarthy, Moses; Rodallega.

Man City: Hart; Richards, Lescott, Savic, Clichy; De Jong, Barry; Milner, Agüero, Silva; Dzeko.

Kolme edellistä kohtaamista:

10/09/2011, Valioliiga, Man City vs. Wigan 3:005/03/2011  Valioliiga, Man City vs. Wigan 1:019/09/2010  Valioliiga, Wigan vs. Man City 0:2

Päivän Pari 1: Wigan - Manchester City

1. Milloin syntyy avausmaali?

1 (1.-10.min)4 (31.-40.min)5 (41.-50.min)

2. Kuka tekee avausmaalin?

2 (Gomez)3 (Moses/Di Santo)4 (Watson/Diame)8 (Agüero)9 (Dzeko)11 (Silva)13 (Johnson)

21 riviä, minimipanos 1€.

Muu Pelivalinta: Yli 3,5 maalia, Nordicbet 2,55

Kerroinrajamme Veikkauksen tulosvetoon näet tästä.