Fuusioseura Jymy-Jussien ensimmäinen kausi päättyi runkosarjan seitsemänteen sijaan. Pudotuspeleissä tuli nopeasti lähtö Vimpelin Vetoa vastaan. Ryhmän odotettiin esittävän peripohjanmaalaista hurlumhei-pesistä, jossa juoksuja tulee molempiin suuntiin. Toisin kuitenkin kävi, sillä joukkue oli sarjan vähäjuoksuisimpia. Pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki sai tilkittyä ulkokentän aukot, mutta sisäpeli oli onnettoman tukkoista etenijäpuutteen johdosta. Joukkueeseen haettiin jalkoja hankkimalla Veli-Pekka Ylihirvelä Koskenkorvalta. Muuttaako yksi mies koko sisäpelin?

Ulkopeli:

Jani Viljanen menee lukkarina koko ajan eteenpäin, mutta ei ole vieläkään sarjan kärkilukkareiden tasolla. Fyysisesti Viljanen on vielä valovuoden huippunimiä jäljessä. Etukentälle Jymy-Jussit saa vahvan ja kokeneen kompinaation, joka tuskin pettää. Joonas Eirola oli huippuhankinta. Suomensarjasta takaisin pääsarjatasolle palaava Eirola pystyy edelleen nousemaan Itä-Länsi -tasolle saakka. Toiseksi etumieheksi Jymy-Jusseilla on laittaa kaiken kokenut Mikko Vainionpää, joka vielä näilläkin vuosikymmenillä pystyy huippupelaamiseen.

Myös koppariosasto on taattua kamaa, kun Veli-Pekka Yli-Hirvelä hankittiin joukkueeseen. Suurin kysymys on kuitenkin edelleen linjassa. Ville Hotakainen tulee saamaan jälleen valtavan määrän lyöntejä itselleen ja miksi ei saisi, kun joka toinen pallo meinaa sirvahtaa räpylästä. Myös Ville Viita kuuluu varsin epävarmoihin ulkopelaajiin. Ville-Pekka Jokinen on helppo laittaa samaan kastiin. Olisiko nuoresta Severi Piispasesta tai Tero Tyynelästä nousemaan huippulinjamiehen rooliin? Mahdollisesti, mutta tuskin vielä tänä vuonna.

Eniten Jymy-Jussit häviää ulkopelissä kärkijoukkueille pelitaktisella puolella. Se, mikä Sotkamossa saadaan äidinmaidossa, ei Pohjanmaalla meinaa tarttua pelaajien päähän millään.

Sisäpeli:

Joukkue on edelleen äärimmäisen kovalyöntinen, mutta vastaavasti melko hidas. Yhdet Yli-Hirvelän jalat eivät poista koko ongelmaa, varsinkaan kun Paavo Pelto siirtyi vastavuoroisesti Raaheen. Kun peli ei kulje, joukkue ei saa ainoatakaan juoksua. Ryhmä on yksinkertaisesti niin hidas, että sisäpelin pyöriminen vaatii koko ajan joukkueelta huippuonnistumisia.

Kotiutusosasto JP Vainionpään, Markku Hylkilän ja Tuomas Tallbackan johdolla on aivan sarjan kärkipäätä, mutta etenijäosaston lisäksi myös vaihtajapuolella on kysymysmerkkejä. Ville-Pekka Jokinen ei ole vielä vakuuttanut ainakaan minua. Mikä on Ilari Siutlan kunto? Tero Viinamäki on ainakin kesäkuuhun sivussa, joten mikä on hänen kuntonsa? Ja miten Ville Hotakainentänä vuonna kestää paineet? Jos minulta kysytään, niin ei kestä.

Ainoa, keneltä tietää, mitä saa on kokenut Mikko Vainionpää, jonka vaakamailalla lyöty ähkynäpäys kakkosrajaan on edelleen tappavan tehokas.

Mahdollinen avaus: 1. Veli-Pekka Yli-Hirvelä 3k2. Ilari Siutla 3p3. Mikko Vainionpää s4. Markku Hylkilä 3k5. Ville Hotakainen 2p6. Ville Viita 3v7. Joonas Eirola 1v8. Tero Tyynelä 2v9. Jani Viljanen L10. Jukka-Pekka Vainionpää11. Tuomas Tallbacka 12. Ville-Pekka Jokinen

Pelinjohtaja: Sami-Petteri Kivimäki

Arvio:

Nopeasti silmäiltynä materiaali on huippuluokkaa ja joukkueelle voisi povata mitalia. Kuitenkin tiukemman tarkastelun jälkeen jokaisen pelimiehen luonne on tietyllä tapaa lepsu – mukavuudenhaluinen ja peliotteet ailahtelevia.

Pelinjohtaja Sami-Petteri Kivimäki sai viime vuonna joukkueen pelaamaan ulkopeliä, mutta seuraavana pitäisi opetella voittamaan. Siihen tarvitaan ainakin vielä yksi vuosi. Voi runkosarjassa väläytellä, mutta pitkässä juoksussa ei riitä.

Kirjoittaja on nähnyt 18 vuotta pesäpalloa niin pelaajan, valmentajan kuin seurajohtajan silmin. Nykyinen vedonlyönnin ammattilainen toimii virallisesti vedonlyöntikentän uuden kasvon TurtleBet.comin pesisvihjaajana. TurtleBetin käynnistyminen kuitenkin hieman viivästyi, joten onnistuimme houkuttelemaan amma-miehen Turtlen sijaan tekemään meille upean kausiennakon. Lue myös Pesis-papan muut ennakot: 

Sotkamon Jymy - Kultajuna yskähtelee? Vimpelin Veto - Mestaruus palaa SaarikentälleJoensuun Maila - Rautaa rajaltaHyvinkään Tahko - Musta Hevonen? Jyväskylän Kiri - Perinteikkään seuran synkkä lähihistoria kääntymässä? Kankaanpään Maila - Superpesis-paikka on koetuksella