Ylisuorittanut Tahko jää Vimpelin jalkoihin?

Hyvinkää - Vimpeli: Eilen odotetusti sarjan jumbojoukkue Nurmon voittanut Hyvinkää saa kovan haasteen alle vuorokauden sisään, kun Superpesiksen kakkospaikkaa hallussa pitävän Vimpelin Vedon. Tasoero on varsinkin traagisten vastoinkäymisten myötä vieraille selkeä, emmekä omissa arvioissamme anna ylisuorittaneelle Tahkolle yhtä kovia menestymismahdollisuuksia kuin operaattori poistettu.

IFK Mariehamn - HJK: Ahvenanmaalla on alkukauden mittaan saatu nauttia saarelaisjoukkueen hyvistä otteista. Neljästä viime ottelusta saldona on kolme voittoa ja viime ottelussa maarianhaminalaiset jäivät tasapeliin MYPA:aa vastaan. Kotikentällään IFK on kuitenkin ollut erityisen vahva, sillä tällä kaudella se ei ole ilman pisteitä WHA:lta poistunut. Edellisessä ottelussa joukkue sai kuitenkin ison kasan jobinpostia, kun puolustuksen johtohahmo ja joukkueen kapteeni Jani Lyyski sekä laituri Mattias Wiklöf loukkaantuivat viikonlopun MYPA-ottelussa, eikä kumpikaan ole pelikunnossa keskiviikkona. HJK on ollut odotetun vahva alkukaudella ja viime viikonlopun 3-0 voitto JJK:sta nosti sinivalkoiset yksin sarjan piikkipaikalle. Vaikka HJK on tehnyt eniten maaleja tällä kaudella, on helsinkiläisten puolustus myös ollut rautaa, sillä vain MYPA:n verkkoon on tehty vähemmän maaleja. Kuudesta edellisottelustaan HJK on pystynyt pitämään oman päänsä puhtaana viidessä ottelussa. HJK on hallinnut myös keskinäisiä otteluita viime kausina sillä yhdeksästä (!) edellisestä kohtaamisesta HJK on poistunut voittajana kahdeksan kertaa ja MIFK vain kerran. operaattori poistettuin tarjous vieraiden menestyksestä kelpaa kupongille.

KPV - PS Kemi: Päivän kolmas pelikohde poimitaan mukaan Kakkosen C-lohkosta, jossa kohtaavat viime kaudella vielä Ykkösessä häärineet KPV ja PS Kemi. KPV:n alkukausi on mennyt mukavasti ja joukkue on lohkon neljäntenä saldolla 4-4-1. Vierailija PS Kemin alkukausi oli hankala, mutta viime aikoina joukkue on noussut omalle tasolleen. Viidestä edellisestä ottelusta on kasassa saldo 3-1-1 ja viimeisin voitto tuli edellisessä ottelussa sarjakärki AC Kajaanista lukemin 5-2. PS Kemi saa tähän otteluun takaisin pelikieltonsa kärsineet Tommy Torvikosken ja Erkka Pätsin. Juha-Pekka Juvosen korttitili täyttyi sunnuntaina, joten hän on poissa vieraiden kokoonpanosta. Joukkueet kohtasivat Ykkösessä viime kausina useaan otteeseen ja Ps Kemi hallitsi keskinäisiä otteluita, sillä viidestä edellisestä kohtaamisesta Kemi on voittanut kolme, kerran on pelattu tasan ja KPV on voittanut kerran. Perustasoltaan vieralijat ovat joukkueista laadukkaampi ryhmä ja arvioimme PS Kemin vieraissakin lähes kerran kahdesti voittavaksi suosikiksi ja operaattori poistettuin tarjous vieraiden voitosta otetaan kupongille.

 

Pitkävetovihjeet keskiviikkona 20.6.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
           
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
operaattori poistettu

Hyvinkää - Vimpeli

2 1,90 18:00
operaattori poistettu

IFK Mariehamn - HJK

2 1,80 18:30
operaattori poistettu

KPV - PS Kemi

2 2,20 18:30

 

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.