Mestis, Elitserien ja Carling Cup.

Eilisen molemmat vihjeet näkivät päivänvalon, kun Päivän Varmana toiminut UFA:n ensimmäisen erän voitto toteutui ja Päivän Pommina ollut Lukko haki täyden pistepotin Hakametsästä. Keskiviikkona yritetään jatkaa voittojen tiellä.

Jukurit - SaPKo: Kotijoukkue lähtee otteluun sarjan kärkijoukkueena, siitäkin huolimatta, että se on hävinnyt kolme ottelua peräkkäin. Näistä kolmesta ottelusta Jukurit saalisti kuitenkin kolme pistettä Peliittojen ollessa parempi voittolaukauskilpailun jälkeen, Sport ja Jokipojat jatkoajan jälkeen. Jukurit on tehnyt kolmessa edellisessä ottelussaan yhteensä vain neljä maalia. SaPKo voitti lauantaina TUTO Hockeyn kotijäällään Savonlinnan Talvisalossa maalein 5-1 nousten pudotuspeliviivan yläpuolelle sijalle kahdeksan. Pässipaidat ovat voittaneet tammikuussa pelaamistaan kuudesta ottelusta neljä. Huomioitavaa on myös se, että kotijoukkueelta on keskiviikkona sivussa päävalmentaja Jarno Pikkaraisen lisäksi puolustaja Riku Dufva, sekä hyökkääjät Antti Ojanen ja Sami Lähteenmäki. Maalissa jatkaa Tommi Nikkilä. Vierailta on poissa yhden ottelun pelikiellon saanut hyökkääjä Toni Hyvärinen. Jukurit lähtee otteluun selvänä ennakkosuosikkina, mutta savonlinnalaiset ovat totutusti viihtyneet "paikallisotteluissa" Jukureita vastaan. SaPKon kerroin on helposti pelikelpoinen, mutta panostaso kannattaa pitää matalana.

Linköping - Luleå: Todella tahmean alkukauden pelannut Linköping on herännyt henkiin viime viikkoina. Alla on kolmen ottelun voittoputki ja etenkin kotona on kulkenut mukavasti, sillä viidestä edellisestä kotipelistä joukkue on voittanut neljä. Perustasoltaan joukkueiden tasoero ei ole niin iso kuin sarjataulukko näyttää. Linköping on sarjan toiseksi viimeinen ja Luleå toinen. Luleån vahvuutena sarjassa on huima kotietu, mutta tässä tapauksessa se kärsii pitkästä matkustuksesta, sillä kaupunkien välinen etäisyys on yli tuhat kilometriä. Arvioimme kotijoukkueelle n. 47% ja operaattori poistettuin tarjous kotivoitosta kelpuutetaan kupongille.

Liverpool - Manchester C: Liverpool vei nimiinsä Liigacupin välierän ensimmäisen osan numeroin 1-0. Nyt se on kotietunsa turvin pienoinen suosikki, sillä Manchester Cityn tähtipelaajat eivät ole olleet alkukauden kaltaisessa iskussa. Välierän ensimmäisessä osassa maaliluvut pysyivät matalina lukuisista huikeista maalipaikoista huolimatta. Toisessa osassa tappiolla olevalla joukkueella ei enää ole hävittävää, joten se voi hyökätä rohkeammin. Tämän seurauksena myös ottelun maaliodotus kohoaa selkeästi avausosaa korkeammaksi.

Pitkävetovihjeet keskiviikko 25.1.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
           
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
operaattori poistettu Jukurit - SaPKo 2 7,00 18:30
operaattori poistettu Linköping - Luleå 1 2,15 20:00
operaattori poistettu Liverpool - Manchester C Yli / Alle 2,5 maalia Yli 2,10 21:40

 

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.