Maaleja, maaleja, maaleja?

Torstailta saatiin kiinni over 2,5 maalia TPS:n ja HJK:n välisestä ottelusta. Perjantaille on tarjolla yksi huippukohde Portugalin liigasta, kun mestaruustaistelusta viime kierroksilla ulos pullahtanut Braga metsästää Mestarien liiga -paikan kannalta arvokkaita sarjapisteitä Pacos Ferreira kotiluolasta.

Pacos Ferreira - SC Braga: Braga on kärsinyt kaksi todella kirvelevää tappiota viime kierroksilla. Niiden myötä myös mestaruussaumat sulivat kerta heitolla. Sarjaa on vielä jäljellä neljä kierrosta, joten joukkueella on edelleen mahdollisuus nousta toiseksi ja ansaita paikka Mestarien liigaan ensi kaudeksi. Pacos Ferreira on käytännössä jo varmistanut sarjapaikkansa, joten joukkue voi pelata loppukauden rennosti ja paineitta. Pacos Ferreira on päästänyt sarjassa enemmän maaleja kuin yksikään muu joukkue. Joukkueiden väliset aiemmat kohtaamiset ovat olleet runsasmaalisia ja edellinen ottelu joulukuussa päättyi vieraiden 5-2 voittoon. Arvioimme yli 2,5 maalin toteutuvan n. 55% todennäköisyydellä ja operaattori poistettun tarjous hyödynnetään.

Pitkävetovihjeet perjantai 20.4.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
           
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
operaattori poistettu Pacos Ferreira - SC BragaYli / Alle 2,5 maalia Yli 2,05 22:15

 

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.