Maaleja, maaleja ja maaleja!

Blues - SaiPa: Blues on ollut viime aikoina mukavassa vireessä. Neljästä edellisestä ottelusta on kasassa kolme voittoa ja vaikka viimeksi tulikin tappio Ilvekselle jatkoajan jälkeen ei siihen tulokseen kannata tuijottaa liikaa. Joukkue johti ottelua 2-0 vielä 58 minuutin kohdalla, mutta lopun musta minuutti ja Ilves tuli ilman maalivahtia kahden maalin takaa tasoihin. SaiPa on ollut viime viikkoina mukavassa vireessä, mutta ihan viime aikoina käyrä on ollut laskeva. Alla on kaksi tappiota ja esitykset eivät ole olleet kovinkaan kaksiset. Kymmenestä edellisestä reissupelistä SaiPa on onnistunut voittamaan vain kaksi. Arvoimme Bluesille n. 50% kotikaukalossa, joten Betway*n tarjous kotimenestyksestä kelpaa kupongille.

Kärpät - Ilves: Kummankin joukkueen ottelut ovat olleet viime aikoina runsasmaalisia. Ilves on ollut sarjan runsasmaalisin joukkue vieraissa ja Raksilassa on odotettavissa reilusti osumia tänäänkin.

Pelicans - HIFK: Sekä Pelicans, että HIFK ovat sarjan runsasmaalisimpia joukkueita. Lisäksi kotijoukkueen maalilla pelaa Joonas Kuusela, joka ei missään nimessä ole ykkösvahti Niko Hovisen tasoinen torjuja. Lahdessa nähtäneen tänään runsaasti osumia ja overit kelpaavat hienosti kupongille.

Pitkävetovihjeet tiistai 28.2.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
Expekt* Kärpät - IlvesYli / Alle 4,5 maalia Yli 1,60 18:30
Unibet* Pelicans - HIFK Yli / Alle 4,5 maalia Yli 1,60 18:30
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
Betway* Blues - SaiPa 1 2,05 18:30
Betway* Kärpät - IlvesYli / Alle 5,5 maalia Yli 2,20 18:30
Expekt* Pelicans - HIFK Yli / Alle 5,5 maalia Yli 2,20 18:30

 

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.