Ranskan Sebastien Loeb on vallannut Portugalin MM-rallin kärkipaikan, kun kisa on puolenvälissä.

Loeb nousi kilpailun yhdeksännellä erikoiskokeella 1,6 sekunnilla ohi Mikko Hirvosen. Hirvonen ehti johtaa kilpailua neljän erikoiskokeen verran. Lauantaina Hirvosen vauhtia hidastaa ensimmäinen lähtövuoro, kun hän joutuu auraamaan likaisia sorateitä. Loeb ajaa reitit kolmantena.

Marcus Grönholm joutui keskeyttämään Portugalin MM-rallin kahdeksannella erikoiskokeella tapahtuneen ulosajon seurauksena.

Grönholmin ulosajo tapahtui lauantain ensimmäisen erikoiskokeen alkuosalla. Hänen Subaru-autonsa takaosa oli kolhaissut puuhun, ja auto oli kiepsahtanut katon kautta ympäri. Autokunnan miehistö selvisi rytäkästä säikähdyksellä.

Kaadon jälkeen auto oli päätynyt takaisin renkailleen, joten Grönholm oli päässyt varsin pian jatkamaan matkaansa vaurioituneella autollaan. Hetken ajon jälkeen auto alkoi kuitenkin savuttamaan, joten Grönholm joutui keskeyttämään kilpailun. Ilmeisesti auton öljyt olivat päässeet pihalle.

Grönholm joutui jättämään taistelun kesken tämän päivän osalta, mutta hän aikoo palata kisaan sunnuntaina - mikäli Prodrive-talli saa auton korjattua.

Yli vuoden tauon jälkeen MM-ralleihin paluun tehnyt Grönholm lähti lauantain taipaleelle neljänneltä sijalta.

Portugalin MM-ralli, tilanne EK 9/18:

1. Sebastien Loeb Citroen 1.55.37,5 2. Mikko Hirvonen Ford +1,6 3. Daniel Sordo Citroen +15,4 4. Petter Solberg Citroen +1.07,8 5. Matthew Wilson Ford +1.48,2 6. Henning Solberg Ford +2.10,8 7. Jevgeni Novikov Citroen +3.20,8 8. Mads Östberg Subaru +3.23,2 9. Conrad Rautenbach Citroen +4.32,9