Real Madrid –leiristä heruu tunnustusta Espanjan Cupin yllätysvoittoon pystyneelle Atletico Madridille.

Maajoukkuepuolustaja Sergio Ramosin mukaan Atletico ansaitsi voittonsa perjantai-iltana Santiago Bernabeulla pelatussa Coda del Reyn  finaalissa.

Cristiano Ronaldo vei valkopaidat johtoon ottelun alkuvaiheilla, mutta Diego Costa tasoitti tilanteen avauspuoliskon lopulla.

Toinen puoliaika oli Los Blancosin hallintaa, mutta Jose Mourinhon suojatit eivät päässeet kolmea tolppalaukausta lähemmäksi voittomaalia.

Jatkoajalla paikka aukesi Atleticolle, kun Miranda pääsi puskemaan pallon ohi Diego Lopezin ja 2-1-osuma jäi ottelun viimeiseksi.

- Meidän täytyy onnitella Atletia, sillä he ansaitsivat pokaalin, Ramos kommentoi TVE:lle.

- Saatoimme hieman tuudittautua avausmaalin jälkeen. Meillä oli neljästä viiteen avopaikkaa, mutta jos et hyödynnä niitä, se kostautuu.

Ottelussa myös varmistui se, ettei Real Madrid voita tällä kaudella yhtä ainutta mestaruutta seuran pullistelevaan palkintokaappiin. Ramos myönsikin kauden olleen pettymys.

- Tänä vuonna jäimme tyhjin käsin. La Liga, Copa del Rey ja Mestarien liiga luisuivat käsistämme. Ainoa mitä voimme sanoa faneillemme on, että tämä on elämää ja ensi kausi koittaa pian.

Los Blancos pelaa vielä tällä kaudella kaksi ottelua La Ligassa, joissa se saa vastaansa Real Sociedadin ja Osasunan.