Kaavailtu raskaan sarjan ottelu Kubrat Pulevin ja Robert Heleniuksen välille Yhdysvaltoihin ei toteudu sittenkään. 

Robert Heleniuksen odotettu paluu kehiin viivästyy. Suomalaisen karpaasin oli tarkoitus otella IBF-liiton ykköseksi sijoitettua Kubrat Pulevia vastaan, mutta bulgarialainen varmisti tänään sosiaalisessa mediassa, että Helenius on kieltäytynyt mittelöstä. 

Myös Heleniuksen manageri Markus Sundman on vahvistanut ottelun peruuntumisen sopimusteknillisiin syihin vedoten. 

– Kyllä se pitää paikkaansa. Ei päästy yhteisymmärrykseen, Sundman totesi MTV3 Urheilun haastattelussa. 

Sundman kuitenkin vakuutti, että varasuunnitelmia ja "parempia vaihtoehtoja" on useita. 

– Olen työstänyt montaa eri sopimusta, ja meillä on parempia vaihtoehtoja. 

Heleniuksen (28-2) oli määrä otella Pulevia (26-1) vastaan 23. maaliskuuta Los Angelesissa. Ottelu olisi ollut 35-vuotiaalle suomalaiselle tämän ensimmäinen koitos Yhdysvalloissa. Helenius otteli viimeksi Erkan Teperiä vastaan viime syyskuussa Saksassa ja voitti kahdeksannen erän tyrmäyksellä.