SM-liigakierros 25.11  
 

Blues - HIFK

Espoon LänsiAuto-Areenalle saapuu vieraita Stadista, kun HIFK matkustaan Bluesin vieraaksi. Ottelussa on hieman normaalia kovemmat panokset, kun toisen joukkueen hyvä putki katkeaa. Blues on voittanut kaikki marraskuun kotiottelut ja HIFK on voittanut neljä edellistä vierasotteluaan. On siis selvää, että toisen hyvä jatkumo katkeaa. HIFK:n parhaana pistemiehenä viime peleissä on häärinyt Shawn Bates joka kerännyt viidessä ottelussa tehot 2+7. Myös espoolaisten ulkomaanapu Ryan Keller on kerännyt hyviä tehoja. Edellisestä viidestä matsista tehot 4+3. Tiukkaa ja fyysistä peliä luvassa, se kumman jalat kestää täydet 60 minuuttia korjaa pisteet. Merkki 1.

 

Jokerit - KalPa

Hartwall Areenalle matkustaa kovakuntoinen vierasjoukkue, kun KalPa Kuopiosta saapuu Helsinkiin. KalPa voitti kaksi edellistä otteluaan ja kyseessä ei ollut mitä tahansa joukkueita vaan kaksi sarjataulukon kärkijoukkuetta. Perjantaina se haki pisteet Jyväskylästä ja Lauantaina kaatui heti perään Blues kotona. Onkin sanomattakin selvää, että narripaidat eivät voi löysätä hetkeksikään. KalPan ykköskenttä on tehnyt murskaavaa jälkeä tällä kaudella ja tahti ei ole hiipumaan päin, kun ykköskenttään hankittiin lisää vahvistuksia. Toni Mäkiaho liittyi kilpipaitaan lauantaina ja iski heti maalin. Jokerit on porskuttanut tasaisesti runkosarjan alusta asti ja pitää kakkossijaa hallussaan. Merkki X.

 

 

JYP - Ässät

Jyväskylän Synergia-Areenalla kohtaavat JYP ja Ässät. JYP on porskuttanut sarjataulukon kärjessä miltei alusta asti ja mitään syytä huoleen ei Jyväskylässä ole, vaikka viime viikolla joukkue kärsikin kaksi tappiota. Joukkue keräsi itsensä loistavasti ja voitti HIFK:n vieraissa lauantaina. Ainut huoli on ykkösparissa koko alkukauden pelanneen Kalle Kaijomaan loukkaantuminen lauantain pelissä. Kaijomaa joutui myöhästyneen taklauksen kohteeksi ja mieheltä repesi polvesta siteitä. Vielä on vaikea sanoa kauan mies huilaa, mutta jyväskylästä kantautuneiden tietojen mukaan pari viikkoa olisi minimi. Ässät on hävinnyt kaksi edellistä otteluaan ja joukkue onkin jumahtanut sarjataulukon peräpäähän. Merkki 2.

 

   

Kärpät - SaiPa

Ouluun Kärppien vieraaksi matkustaa SaiPa Lappeenrannasta. Pikkupetojen peli on alkanut kulkea paremmin alkukauden vaikeuksien jälkeen ja joukkue onkin osoittanut, että se pystyy kaatamaan minkä tahansa joukkueen tässä liigassa. Vanha Mestari ei ole siis eläkkeellä vaikka alkukausi siltä näyttikin. SaiPaa vaivaavat loukkaantumiset. Joukkueelta puuttuu monta tärkeää avainmiestä ja Kärppiä vastaan rinkiin nostetaankin muutama pelaaja A-junnuista. Mikäli kärppäpaidoilla on asenne kohdillaan se pitää pistäät Oulussa. Merkki 1.

 

Lukko - Ilves

Lukon vieraaksi Raumalle matkustaa Ilves Tampereelta. Lukko aloitti kauden erittäin vahvasti ja joukkue keikkuikin muutaman kierroksen sarjan piikkipaikalla.  Viime aikoina meno on ollut laiskempaa ja joukkue on hävinnyt viidestä edellisestä ottelustaan neljä. Ainut voitto tuli lauantaina varsinaisen peliajan jälkeen Tapparasta. Rauli Uraman pitääkin saada joukkueensa rivit kuntoon mikäli se mielii pitää joukkueensa pudotuspeliviivan paremmalla puolella. Lukko onkin valahtanut viime aikaisten vaikeuksien takia sarjataulukon sijalle 10. Paljon paremmin ei ole mennyt Ilveksellä. Joukkue on sarjan 11. ja peli yskii. Sakari Pietilällä onkin korkea aika saada joukkue pelaamaan korkealla tasolla. Muuten pudotuspelit jäävät haaveeksi.  Merkki 1.

 

Pelicans - HPK

Pelicansin vieraaksi Lahteen matkustaa HPK Hämeenlinnasta. Pelicans lento on alkukaudella ollut varsin varsinaista vastatuulta ja joukkue onkin valahtanut sarjan yhdeksännelle sijalle. Aravirta ei saa pelikaanimoottoristaan tarpeeksi tehoja irti ja peli takkuaa. Kohta pitää suunnan alkaa muuttua tai Lahdessa ei tänä vuonna nähdä pudotuspelejä. HPK on sen sijaan pelannut varsin mallikkaasti vaisun alun jälkeen. Joukkue taistelee, repii ja raastaa illasta toiseen laajalla rintamalla ja se on alkanut näkyä myös tulostaululla. Joukkue on sarjan viides ja mitään suuremia huolia ei ole näköpiirissä. HPK hakeekin arvokkaat pisteet Lahdesta. Merkki 2.

 

 

Tappara - TPS

Kierroksen todellinen jumbofinaali. Sarjan kolmastoista, Tappara. Sarjan neljästoista, TPS. TPS:llä tosin on oiva mahdollisuus karistaa jumbosija jaloistaan voittamalla Tappara. TPS on valmentajanvaihdon jälkeen parantanut otteitaan ja alkukaudesta anteeksipyytelevästi esiintynyt turkulaisjoukkue on saanut tekemisen meininkiä otteisiinsa ja juonikkuutta hyökkäyspään ratkaisuihinsa. Tappara on hävinnyt viisi edellistä otteluaan, TPS sen sijaan on voittanut neljä ottelua viidestä edellisestä. "Jumbofinaali" joka voi päättyä kummalle vain. Maalivahdit lienevät pääosissa. Merkki 2.