SM-liigan kierrosennakot 17.2.2012

SM-liigan perjantain kierroksella pelataan viisi ottelua. Sarjakakkonen Pelicans saa Tapparaa vastaan mukaan myös pitkään sairaslistalle olleet pelaajansa, joten Suikkasen suojatit olevat vahvoilla suoraan tauoltakin.

 

 

Kierroksen ottelut:

JYP - Ilves

Kunto: JYP jatkoi maajoukkuetauon jälkeen siitä mihin se ennen taukoa jäi. Joukkue pelasi tiistaina omalla tasollaan Turussa TPS:n vieraana ja kolme pistettä matkasi odotetusti Jyväskylään. JYP on ollut koko alkuvuoden liigan kuumimpia joukkueita ja Sami Vatasen paluu kokoonpanoon vahvisti entisestään JYPin osakkeita. Vatanen iski paluuottelussaan tiistaina kaksi maalia. Ilveksen tilanne on kuin peilikuva JYPistä. Joukkue on hävinnyt kymmenestä edellisestä ottelustaan yhdeksän ja tällä hetkellä tappioputki on venynyt jo seitsemän ottelun mittaiseksi.

Kokoonpanot: JYPiltä puuttuu ottelusta tshekkipakki Pavel Skrbek. Ilvekseltä poissa ovat hyökkääjät Matias Sointu sekä Masi Marjamäki.

Kristallipallo kertoo: JYP murskaa Ilveksen kotikaukalossaan.

Pelivalinta: 1. erän voitto JYP 1,90 operaattori poistettu.

 

Kärpät - HIFK

Kunto: Raksilassa kohtaavat kaksi hyväkuntoista joukkuetta, kun Helsingin IFK matkustaa Oulun Kärppien vieraaksi. Kotijoukkue Kärpillä on alla kahden ottelun voittoputki ja etenkin kotikaulossa pikkupedot ovat olleet vahvoja viime aikoina. Yhdeksästä edellisestä kotiottelusta oululaiset ovat voittaneet seitsemän. Tällä hetkellä alla on maukas vierasvoitto sarjakärki KalPasta ja joukkueen yhteishenki onkin varmasti huipussaan kevään kynnyksellä. Vierasjoukkue HIFK on kuntopuntarin piikkipaikalla ja alla on seitsemän ottelun voittoputki. Luvassa onkin todella tasainen kamppailu pisteistä.

Kokoonpanot: Kotijoukkueelta on varmuudella poissa Jari Viuhkola ja Atte Ohtamaa. HIFK:n riveistä puuttuvat varmuudella Turo Järvinen sekä Juuso Riksman.

Kristallipallo kertoo: Tasaista vääntöä, jossa nähdään hienoja maaleja, kovia taklauksia ja torikokouksia.

Pelivalinta: 1. erä alle 0,5 maalia 4,10 operaattori poistettu.

Lukko - TPS

Kunto: Lukko palasi tauolta murskaamalla Tapparan vieraissa maalein 1-6. Myös sitä ennen peli luisti synkkää syksyä mallikkaammin, kun se nappasi viisi pistettä edellisistä neljästä ottelustaan, vaikka vastassa olivat mm. HIFK, Kärpät ja Pelicans. TPS:n paluu arkeen oli kylmä, kun rajusti henkilökohtaisista virheista rokottanut JYP korjasi pistepotin Keski-Suomeen lukemin 1-4. Tätä ennen Palloseura oli kolmen ottelun voittoputkessa.

Kokoonpanot: Lukolta jatkavat sivussa pitkäaikaispotilaat Mikko Kuukka, Johan Björk sekä Jussi Pesonen. Tolppien väliin luistelee tänään Mika Noronen. Vierailija joutuu tulemaan toimeen ilman Mario Scalzoa, Janne Hauhtosta, Miikka Huczkowskia sekä Joni Tuomista. Palloseuran maalia vartioi Joni Ortio.

Kristallipallo kertoo: Länsirannikon herruudesta otellessa pallo näkee Lukon olevan niskanpäällä.

Pelivalinta: 1. erä alle 1,5 maalia 1,70 operaattori poistettu.

 

SaiPa - Ässät

Kunto: SaiPan kotitaikaa saapuu tällä kertaa mittaamaan Porin Ässät. Lappeenrantalaiset ovat jääneet pisteittä kotikaukalossaan vain kertaalleen edellisten kymmenen pelin aikana ja viimeisistä viidestä on plakkariin kolahtanut mukavat kahdeksan pistettä. Viimeksi joukkue kaatoi kotonaan Espoon Bluesin näytöstyyliin 5-1. Sarjan paras vierasjoukkue Ässät heittää kuitenkin kovan haasteen Kisapuistossa. Viimeksi joukkue kärsi yllättävän tappion kotikaukalossaan HPK:lle maalein 1-2, joten näyttöhaluja varmasti on. Tätä ennen patapaidat olivat kolmen ottelun voittoputkessa.

Kokoonpanot: SaiPalta puuttuvat Anssi Löfmän, Jere Pulli sekä kuumesairaudesta kärsivä Jere Myllyniemi. Maalissa tänään on Richard Ullberg. Ässiltä sivussa ovat Tuomas Santavuori ja Mika Niemi. Veräjää vartioi Antti Raanta.

Kristallipallo kertoo: Ässillä on nälkää, mutta SaiPan lento on ollut huimaa. Tasaista.

Pelivalinta: Saipa moneyline 2,10 BetRedKings.

 

Tappara - Pelicans

Kunto: Tappara sai heti tauon jälkeen turpaansa Lukolta ja rumasti. Tuolloin varsin yksipuolinen koitos kääntyi raumalaisille maalein 1-6. Pudotuspeleihin mielivän tamperelaisryhmän olisi käännettävä kurssiaan ja pikaisesti, sillä neljän ottelun tappioputki on ajamassa sitä ulos kevään kiekkokarnevaalista. Pelicans päättää maaotteutaukonsa vasta tänään, joten jäällä nähtäneen tuorejalkainen, mutta pelituntumaa hakeva lintuparvi. Ennen taukoa lahtelaiset keräsivät mukavahkot yhdeksän pistettä viidestä viimeisestä pelistään.

Kokoonpanot: Tapparalta puuttuvat pitkäaikaispotilaat Tuomas Vänttinen ja Juha Leimu. Edellisen Lukko-tappion jälkeen Risto Dufva on sotkenut kirvesrintojen hyökkäysketjut melko uuteen uskoon. Maalilla on Juha Metsola. Pelicans pääsee tähän otteluun pitkästä aikaa parhaalla mahdollisella kokoonapanollaan, kun Max Wärn, Marko Pöyhönen, Ilkka Pikkarainen ja Markus Seikola palaavat kokoonpanoon. Tolppien välissä seisoo Niko Hovinen.

Kristallipallo kertoo: Pelicansin tervehtynyt miehistö on jopa kahta luokkaa isäntiä vahvempi. Vierasvoitto voi kaatua ainoastaan heikkoon pelituntumaan.

Pelivalinta: Pelicans -1,5 2,50 operaattori poistettu.