SM-liigakierros -  3. lokakuuta 2009

HPK - KalPa

Kaksi kovakuntoista joukkuetta kohtaavat Rinkelinmäen lauantai-illassa, kun HPK ja KalPa taistelevat pisteistä. KalPa on ollut odotetusti alkukauden komeetta. Kuopiolaisista Tuomas Kiiskinen ja Kalle Sahlstedt miehittävät pistepörssin kaksi ensimmäistä sijaa. Etenkin Kiisikinen on ollut täysin pitelemätön ylivoimalla. Molemmat joukkueet ovat kuntopuntarissa korkealla, sillä viidestä edellisestä ottelusta molemmilla on kasassa neljä voittoa. HPK on saanut koneen käyntiin kankean alkukauden jälkeen ja etenkin kotikaukalossaan se on erittäin vaarallinen. Luvassa onkin loistavaa kiekkoa ja jatkoaika ei olisi yllätys. Merkki X.

Veikkauksen tarjoamat kertoimet kohteeseen: 2,15 - 4,00 - 2,35

 

Kärpät - TPS

Kauden alla lukuisissa eri medioissa SM-liigan kärkipäähän ennustettu Oulun Kärpät ei ainakaan toistaiseksi vastannut odotuksia. Saldona seitsemästä ottelusta kuusi pistettä. Pohjoisen ylpeydellä on kasassa viidestä edellisestä ottelusta vain kaksi pistettä. Toki muutamien avainpelaajien loukkaantumiset ovat sotkeneet joukkueen tilaa, mutta Kärppien kaltaisella rosterilla ei tappioita voida laittaa pelkästään loukkaantumisten piikkiin. Vierailija TPS on pelannut hyvän alkukauden ja tällä hetkellä plakkarissa on sarjataulukon viides sija. Pisteitä turkulaisilla on kasassa 14. TPS lähtee jopa hienoisena ennakkosuosikkina Raksilassa pelattavaan kamppailuun, mutta jos Kärpät saavat maalihanat auki, voi kotijoukkue latoa taululle rumatkin lukemat. Merkki 1.

Veikkauksen tarjoamat kertoimet kohteeseen: 1,85 - 4,20 - 2,80

 

Lukko - Tappara

Sensaatiomaisen alkukauden ja SM-liigassa ennätyksiä rikkonut Rauman Lukko saa vieraita Tampereelta, kun Tappara matkustaa Äijänsuon lauantai-iltaan. Lukolla on pelattuna seitsemän ottelua ja kasassa on täydet 21 pistettä. Raumalaisten maaliero on liigan selkeästi paras. Tappara on neljästä edellisestä ottelustaan voittanut kolme. JYP haki tiistaina pisteet Hakametsästä rangaistuslaukausten jälkeen. Tappara oli kaksi erää täysin jyrän alla, mutta kolmannessa erässä peli parani, kun tamperelaisten päävalmentaja Mikko Saarinen tiivisti peluutusta ja antoi reilusti vastuuta avainpelaajille. Onnekkailla maaleilla Tappara pelasti yhden pisteen itselleen, mutta jos sama löysäily jatkuu Raumalla, ei voittajasta ole epäselvyyttä. Lukko todennäköisesti jatkaa voittokulkuaan ja parantaa perättäisten voitto-otteluiden ennätystään. Merkki 1.

Veikkauksen tarjoamat kertoimet kohteeseen: 1,55 - 4,50 - 3,70

 

Pelicans - Jokerit

Viime kierroksilla täysin eksyksissä olleet joukkueet kohtaavat Lahdessa, kun Pelicans ja Jokerit kohtaavat. Pelicans on viidestä edellisestä ottelustaan hävinnyt neljä ja pussinokat ovat valahtaneet sarjataulukon yhdeksännelle sijalle. Pisteitä on kasassa saman verran. Viime kierroksella Pelicans kuitekin sai muutettua kurssinsa, kun se kaatoi KalPan kotonaan 3-1. Kuopiolaisten päänahka oli varmasti makea, mutta leijailuun ei todellakaan ole varaa. Jokerit on aloittanut kauden myös surkeasti. Viidestä edellisestä ottelusta on kasassa vaivaiset kolme pistettä ja päävalmentaja Hannu Aravirralla on paljon mietittävää. Toki narripaitojen riesana ovat olleet loukkaantumiset, mutta niiden taakse on turha vetäytyä. Materiaaliltaan helsinkiläiset ovat selkeitä ennakkosuosikeita, mutta KalPa-voitto ja kotietu tasoittaa puntteja Pelicansin suuntaan. Merkki X.

Veikkauksen tarjoamat kertoimet kohteeseen: 2,20 - 4,00 - 2,30

 

Ässät - SaiPa

Viime kierroksella makean voiton Jokereista ottanut SaiPa matkustaa Porin Isomäkeen Ässien vieraaksi. SaiPan ongelmana ovat olleet surkeat vieraspelit. Lappeenrantalaiset eivät ole onnistuneet saamaan vielä pistettäkään vierasotteluista ja tähän SaiPa-käskijä Ari-Pekka Selin haluaa varmasti muutokset. Pelkät kotivoitot eivät tule SaiPaa playoffeihin viemään. Jos SaiPalla ei kulje vieraissa, niin ei helppoa ole Ässilläkään kotikaukalossa. Neljästä kotiottelusta on kasassa vain neljä pistettä. Toisen joukkueen tilastot saavat huomenna kohennusta ja rahat laitetaan porilaisille. Merkki 1.

Veikkauksen tarjoamat kertoimet kohteeseen: 1,75 - 4,30 - 3,00