Tiistain pesäpallokierros oli odotetun tiukka ja vähäjuoksuinen.

Sotkamossa saatiin pesisviihdettä koko rahan edestä, kun Jymy ja Vimpelin Veto pelasivat kolmituntisen runkosarjakoitoksen.

Ensimmäisellä jaksolla vierailija onnistui lukkarinsa Hannu Huuskosen johdolla hyydyttämään Jymyn sisäpelin, eikä kainuulaisten kotiuttajaosasto ollut parhaimmillaan.

Vimpelin jaksovoitolle alkutahdit löi Henri Puputti, jonka pystymailalyönti kaartui onnekkaasti kakkospesän päältä maisemiin. Tuloksena kunnari ja yksi tavallinen juoksu. Lopulta ensimmäinen jakso päättyi lukemiin 0-5.

Toisella jaksolla nähtiin sisuuntunut kotijoukkue. Pelinjohtaja Mikko Kuosmasen verbaalinen hyväily pukukopissa tuotti tulosta ja uusitulla lyöntijärjestyksellä pelannut Sotkamo onnistui heti avausvuorossaan Roope Korhosen kotiuttaessa Antti Hartikaisen.

Jymy oli koko toisen jakson niskan päällä ja toisessa sisävuorossa Korhonen oli lisätä johtoa kahdella juoksulla, lyötyään takaa läpi. Pitkän tutkiskelun jälkeen lyönti tuomittiin kuitenkin laittomaksi kotiyleisön harmiksi.

Jakson loppulukemat kirjattiin isäntien eduksi lukemin 4-2 ja edessä oli supervuoropari.

Sotkamo aloitti supervuoron sisällä ja siirtyi johtoon Roope Korhosen välilyönnillä. Lisää seurasi, kun Immo Rautiainen pamautti pallon läpi kolmosluukusta ja pääsi juoksemaan kunnarin tyhjään kenttään. Ottelu näytti jo ratkenneen, kun vielä Mikko Korhonen onnistui näpäyttämään Rautiaisen turvallisesti kotipesän huomaan.

Vimpeli ei kuitenkaan luovuttanut. Se sai heti rakennettua palottoman ajolähdön ykköskärjellään, ja tilanteen purki onnistuneesti Janne Mäkelä keskisaumalyönnillään. Timo Rantatorikka pääsi vielä kaventamaan tilanteeksi 3-2, joka jäi supervuoron lopputulokseksi.

Voitolla Sotkamo vankisti pistejohtoaan sarjakärjessä. Ero seuraavana olevaan Vimpeliin on nyt kuusi pistettä.

 

Tulokset tiistai 14.6 - Superpesis

Sotkamo - Vimpeli 2-1 (0-5, 4-2, 3-2)

Nurmo - Kiri 2-1 (4-2, 0-2, 0-0, 2-1)

Raahe - Kankaanpää 1-0 (2-1, 4-4)

Kitee - Hyvinkää 0-2 (2-4, 2-3)

Kouvola - Joensuu 2-0 (2-1, 5-1)