Sotshin olympiaturnaukseen lähdetään tutuista lähtökohdista: kaikki odottavat Kanadan ja Venäjän kohtaamista finaalissa. Suurmaiden kilvoittelussa on ollut Kylmän Sodan henkistä dramatiikkaa jo vuosia. Nyt Venäjän Presidentti Vladimir Putin on laittanut kaikki koneistonsa käyttöönsä järjestääkseen Sotshissa, olympiatasolla mitattuna, kaikkien aikojen kansainvälisen voimannäytön.
Kanada saisi tuotua kisoihin tarpeen tullen kaksi mitaleista pelaavaa ryhmää. Venäjä pärjää tähtimiehillä mitattuna vaahterapaidoille, mutta samanlaista laajuuttaa ryhmässä ei ole. Suurin kysymys on, kuinka yhtenäisen ryhmän Venäjä saa liikkeelle ja miten Kanada pärjää isossa kaukalossa?
Kaksi kovinta haastajaa ovat, aina isoissa kisoissa vahva Ruotsi sekä energinen USA. Länsinaapuri hyötyy selvästi isosta kaukalosta ja materiaali riittää pitkälle. Kyseessä on kuitenkin kokematon ryhmä, josta löytyy useita olympialaisten ensikävijöitä.
Suomi hyötyy myös selvästi isosta kaukalosta, mutta puolustajien leveys huolestuttaa. Maalivahti Tuukka Rask kuuluu maailman tähtiin ja pystyy kantamaan Leijonat turnauksessa pitkälle. Erkka Westerlundin pelaajalähtöinen valmentaminen on kaikki kaikessa, onko Suomi heti avauspäivästä asti yhtenäinen paketti, kuten Torinossa? Roolitukset, erikoistilanteet sekä henkinen kantti ja itseluottamus ovat lyhyessä turnauksessa avainasemassa.
Lue tästä lohkokohtaiset ennakot & arviot:
Lohko A: Venäjällä on vihdoin maalivahti
Lohko B: Suomen peräpää huolestuttaa
Lohko C: Sveitsissä on potkua!
Ranking:
Kanada A+
Venäjä A
------------
Ruotsi B+
USA B
------------
Suomi C
Tsekki C
Sveitsi C-
Slovakia C-
------------
Norja D
------------
Latvia E
Itävalta E
------------
Slovenia F+