Vermon Toto65-kierroksen seuratuin ja pelatuin hevonen Saston starttasi rivin viidennessä kohteessa. Antti Teivaisen ajokki lähti matkaan 40 metrin takamatkalta. Ruuna ei saanut missään vaiheessa pykälään silmään ja Reima Kuislan valmennettava tuli viimeisenä maaliin. Seppo Markkulan ohjastama Speedspider kiri 0,40 prosenttia pelattuna Voimaliigan voittoon. Voittajan kerroin oli huikea 94,93.

 

Avauskohteessa Hannu Hietasen ohjastama ja valmentama Suitero otti kauden kolmannen voiton ja millä tyylillä. Ori matkasi johtavan ulkopuolella ja jyräsi siitä loppusuoralla eleettömästi ykköseksi. Hietasen mukaan kuolemanpaikka oli orille hyvä paikka juosta ja hevonen meni siinä vapaasti ja hyväntuntuisesti. Eicku kiri takajoukoista lopun lujaa ja ehti toiseksi.

 

Southeast Joker jatkoi toisessa T65-kohteessa vahvoja esityksiä. Kahdessa edellisessä startissa kuolemanpaikalta hyvät esitykset tehnyt ori matkasi nyt neljännessä parissa ulkona. Tapio Perttunen käänsi ajokkinsa kiriin kolmannelle 700 metriä ennen maalia ja ori voitti lopulta selvästi ennen Fede Von Bentziä. Southeast Joker oli kirissä todella hyvän tuntuinen ja Perttunen sai nautiskella oriin kyydistä lopussa. Hevoselle jäi Perttusen mukaan voimia varastoon.

 

Kolmas kohde oli suomenhevosten Sisusarja, matkana 3100 metriä. Etenkin pitkillä matkoilla voittamaan tottunut Nauriskydön Veto oli jälleen vahvin. Jukka Kauppinen käänsi väkivahvan ruunan kiriin 1250 metriä ennen maalia ja sai vetoapua aina viimeisen kaarteen loppupuolelle asti, kunnes lähti neljännelle radalle. Nauriskydön Veto kiri vahvasti ykköseksi ohi Virin Santerin. Rapin Aatos kiri vahvasti kolmanneksi, eikä hävinnyt voittajalle paljoa. Jukka Kauppisen mukaan voitto tuli helpon oloisesti, eikä arkaa hevosta tarvinut lopussa käskeä. Liioista laukoista hylätty Tuikun Poju tuli loppusuoraa vielä vauhdilla, mutta laukkasi hyvästä noususta ja menetti mahdollisesti neljännen sijan.

 

Lauantaina Kouvolan T75-kierroksella keulasta hieman taipunut Ula Belle Hoss kesti tänään tasaisen reippaan matkavauhdin hienosti ja voitti T65:n neljännen kohteen johtopaikalta ennen Armstrong Trans R:ää. Juhani Tapanin mukaan Ula Belle Hoss oli tänään ehkä hieman parempi kuin lauantaina Kouvolassa, vaikka tamma siellä saikin matkalla prässiä, eikä hevonen saanut kunnolla pitoa. Tänään Risto Airaksisen valmentamalle tammalle jäi varaa ja olisi vastannut vielä pitkän matkaa. Alex Von Bentz ja Grace Southwind jäivät takajoukkoihin vaille kiritilaa.

 

Toto65-pelin viimeisessä kohteessa 38 prosenttia pelattu suosikki Vivad Poppet sai pidettyä kärkipaikan helposti sisäradalta. Seppo Markkula antoi ruunan mennä koko matkan puolireipasta vauhtia ja voitto tuli väljästi, vaikka El Bowl kirikin lopussa lähelle. Markkulan mukaan Vivad Poppet ei osannut lähteä vastaamaan ulkoa kirineelle El Bowlille ja siksi voitto ei ollut kovin selvä. Näin molemmat Päivän Duo kohteet menivät Seppo Markkulan ajokeille.

 

Toto65-arvo oli 3003,60 euroa.