Kakkosen jumbokamppailussa ei maalilla juhlita?

Sporting Kr - FC Kiisto: Kakkosen B-lohkossa pelataan perjantaina todellinen jumbo-ottelu, kun putoamista vastaan taistelevat Sporting Kristina sekä FC Kiisto Vaasasta ottavat mittaa toisistaan. Kumpikin joukkue löytyy lohkon pahnan pohjalta, joten kyseessä on tärkeä ottelu molemmille joukkueille. Joukkueet ovat kohdanneet toisensa tämän vuoden puolella kaksi kertaa. Ensimmäisen kerran alkuvuodesta Botniahallissa harjoitusottelun merkeissä ja sittemmin kesäkuun alussa sarjapelissä. Molemmat ottelut päättyivät tasatulokseen 0-0. Tasaista peliä voi nytkin veikata, koska peli on tärkeä molemmille ja tappiota halutaan välttää. Kummankin joukkueen maalinteko on tökkinyt viime aikoina pahemman kerran, sillä Kiisto on kuudessa edellisessä ottelussa osunut vain kerran. Sporting sen sijaan on iskenyt kuudessa edellisessä ottelussa huimat neljä osumaa. Odotamme ottelusta vähämaalista taistelua tänäänkin ja under -kohteet sekä SportingBetiltä, että operaattori poistettulta kelpaavat kupongille hiljaisena pelipäivänä.

 

Pitkävetovihjeet perjantai 20.7.2012

Päivän Varmat
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
SportingBet Sporting Kr - FC KiistoAlle / Yli 3,5 maalia Alle 1,60 18:30
Päivän Pommit
# Kohde Merkki Kerroin Klo  
operaattori poistettu Sporting Kr - FC KiistoAlle / Yli 2,5 maalia Alle 2,60 18:30

 

Vihjeiden seurantamerkit:

= Kohteen tulos ei vielä selvillä

= Kohde meni väärin

= Kohde meni oikein

Veikkauksella on pitkävedossa oikeus kerroinmuutoksiin.