Andreas Küttel nappasi suurmäen MM-kultaa Liberecissä, kun toinen kierros jouduttiin perumaan hankalien olosuhteiden vuoksi. Näin ollen ensimmäisen kierroksen tulokset jäivät voimaan. Küttel juhli maailmanmestaruutta 0,4 pisteen erolla Saksan Martin Schmittiin, Norjan Anders Jacobsen sijoittui kolmanneksi.

Harri Olli palasi pitkän "hiljaiselon" jälkeen median eteen, kun hän kommentoi hyppyään suurmäen toisen kierroksen jälkeen. Sekavassa kilpailussa Olli komennettiin mäkeen kolme kertaa, mutta lopulta vain ensimmäinen kierros jäi voimaan.

Olli ei löytänyt paljoakaan positiivista kahdesta ensimmäisestä venytyksestään.

- Pysyin pystyssä, totesi Olli lopulta kysymykseen, löysikö hän jotain niistä silti hyvää.

- Olisi pitänyt pidemmälle lentää. Ei ollut meikäläisen kisat. Hirveän huonot hypyt tulivat kisaan. Ei voi mitään.

Olli totesikin, että henkilökohtaisesti hänen fiiliksensä on huono, mutta luottaa siihen, että rentoutta löytyy joukkuemäkeen.

- Ainakaan paineita ei ole enää yhtään.

Suurmäki HS134, lopputulokset

1. Andreas Küttel SUI 141,3 2. Martin Schmitt GER 140,9 3. Anders Jacobsen NOR 139,5 4. Gregor Schliernzauer AUT 138,6 5. Anders Bardal NOR 135,8 6. Wolfgang Loitzl AUT 132,3 7. Dimitri Vassiliev RUS 132,1 8. Simon Ammann SUI 131,7 9. Roman Koudelka CZE 131,4 10. Thomas Morgenstern AUT 130,4

11. Matti Hautamäki 128,1 12. Ville Larinto 127,6 21. Harri Olli 119,0

31. Kalle Keituri 107,5